Ringettekausi pyörähti käyntiin – UJK:n naiset aloittivat voitolla

0
UJK:n naisten joukkue ja toimihenkilöt joukkuekuvassa.

UJK aloitti ringeten naisten ykkösen alkusarjan vierasvoitolla. Avauspelissä sunnuntaina UJK kohtasi Järvenpään Haukat. Peli eteni alusta asti UJK:n hallinnassa ja loppunumerot olivat selvät 7–3.

UJK naputteli maaleja tasaiseen tahtiin ja kolmen erän jälkeen tilanne oli jo 5–1.

Pelin ratkettua molempien puolustusinto hieman lopahti ja päätöserässä kumpikin teki kaksi maalia lisää.

UJK:n maaleista Susanna Laurell teki kolme ja hänelle kirjattiin myös yksi syöttöpiste, kerran osuivat Noora Peltovirta , Pihla Suominen , Tytti Suominen ja Kaisa Lehtovirta .

Maalissa pelannut Monika Rivasto torjui 28 kertaa.

Ykkösen alkusarjassa pelaa 12 joukkuetta, jotka pelaavat yksinkertaisen sarjan marraskuun loppuun mennessä. Alkusarjan neljä parasta pääsevät SM-karsintasarjaan, loput kahdeksan pelaavat loppukauden aikana varsinaisen ykkössarjan.

UJK:n seuraava peli on kotihallissa 23.9. Vastaan tulee avausottelunsa niinkään voittanut NSR Nurmijärveltä. 10.10. UJK pelaa vierasottelun Naantalissa.

B-nuorten SM-karsintasarjassa UJK:n ja Jyskeen yhteisjoukkue kärsi tappion Tuusulan kovalle Blue Ringsille. Kahden erän jälkeen U/J oli vielä hyvin mukana tilanteen ollessa 4–3, mutta pelin loppupuoliskolla kotijoukkue karkasi ja voitti 8–4.

Blue Rings tuli ottelun puolivälin isolta tauolta terävästi ja teki parissa minuutissa kaksi maalia eikä U/J kyennyt siihen enää vastaamaan.

Tytti Suominen osui kahdesti, Ellen Rissanen ja Ilona Niemi kerran.

Kotijoukkueen maalivahdille kirjattiin lopulta hieman enemmän torjuntoja kuin U/J:n maalissa torjuneille Monika Rivastolle ja Caroliina Reinille , mutta pisteet jäivät Tuusulaan.

Karsintasarjassa pelaa 12 joukkuetta, jotka naisten tavoin pelaavat yksinkertaisen sarjan marraskuun loppuun mennessä.

Sarjan kuusi parasta jatkavat varsinaisessa SM-sarjassa, loput pelaavat ykkössarjan. Sekä SM-sarja että ykkössarja pelataan kolminkertaisena.

Yhteisjoukkueen kausi jatkuu tulevana sunnuntaina Laitilassa Forssan Palloseuraa vastaan, 30.9. on vierasottelu Nokialla ja ensimmäinen peli Uudessakaupungissa on heti seuraavana päivänä 1.10., vieraaksi saapuu Tikka Tikkakoskelta.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän