Satamassa harjoiteltiin öljyntorjuntaa– Uusi alus ja torjuntapuomi ensimmäistä kertaa käytössä

0
Harjoitukseen osallistui parikymmentä henkeä. Öljyn puomitusharjoituksen jälkeen märkä puomi nostettiin laiturille kuivumaan.

Uudenkaupungin satamassa on harjoiteltu tällä viikolla öljyntorjuntaa. Satamaan on tämän vuoden aikana hankittu pieni katamaraanityyppinen alus sekä 200 metriä rajaavaa öljyntorjuntapuomia, jotka valjastettiin nyt ensimmäistä kertaa ”tositoimiin”.

– Pidämme satamassa neljät suuremmat harjoitukset vuosittain ja nämä öljyntorjuntaharjoitukset ovat tämän syksyn ensimmäiset. Aamupäivällä kävimme läpi teoriaa ja iltapäivällä olemme harjoitelleet öljyntorjuntapuomin laskua pienemmissä ryhmissä, Uudenkaupungin sataman toimitusjohtaja Teemu Vaahtera kertoo.

Satamaan hankittu öljyntorjuntapuomi on varustettu muun muassa ankkurointivälineillä sekä magneeteilla. Niiden avulla puomin saa lukittua tiukasti esimerkiksi laiturin rakenteisiin tai öljyä vuotavaan alukseen.

– Mukana harjoituksessa on tällä kertaa sataman oma porukka, sataman ahtaustoimintaa hoitavan Stevenan väki, luotsilaitos Finnpilotin työntekijöitä sekä meitä opastavan Arctia Meritaito Oy:n kouluttajat. Yhtensä mukana on runsaat 20 henkeä, Vaahtera listaa.

Harjoituksia varten on suunniteltu tilanne, jossa sataman laituriin kiinnittyneestä aluksesta vuotaa öljyä. Tuuli puhaltaa kuvitellun onnettomuushetken aikana pohjoisesta.

– Aidossa tilanteessa se, joka huomaa öljyvuodon ensimmäisen soittaa 112-hälytysnumeroon, sen jälkeen tieto soitetaan ympäri vuorokauden päivystävään satamavalvontaan ja aloitamme vahingontorjuntatyöt. Pelastuslaitos vastaa töistä niin kauan, kunnes tilanne saadaan hallintaan. Sen jälkeen vetovastuu siirtyy kaupungille, Vaahtera kuvailee.

Öljyntorjuntapuomille on säilytystä varten oma siirrettävä merikontti. Aidossa tilanteessa kontti kuljetettaisiin nopeasti onnettomuuspaikalle ja työntekijöistä muodostettu ketju purkaisi puomia kontista sitä mukaa, kun sataman alus kuljettaa puomia vettä pitkin.

– Vaikka puomia on vain 200 metriä, sen mitta riittää meille tyypillisimpien alusten puomittamiseen. Puomia lasketaan tuulen alapuolelle siten, että öljyn leviäminen saadaan estettyä, Vaahtera lisää.

Kunhan suurimmat vahingontorjuntatyöt olisi tehty, toimitettaisiin onnettomuudesta tieto myös Arctia Meritaidolle.

– He saapuvat onnettomuuden ensivaiheen jälkeen dokumentoimaan tilannetta eli käytännössä he selvittävät, kenen vika ja kuka vastaa kustannuksista, Vaahtera lisää.

Toistaiseksi Uudenkaupungin satamassa on vältytty suurimmilta öljyonnettomuuksilta. Vaahtera muistelee, että muutaman kerran on joku kone vuotanut öljyä maahan, mutta mereen asti sitä ei ole päätynyt.

– Onnettomuustilanteita varten on hyvä harjoitella silloin, kun on rauhallista, koska ei tositoimissa ole aikaa eri tapojen testaamiseen, Vaahtera summaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän