– Lähiruoka on saanut uuden merkityksen muun muassa huoltovarmuuden myötä, ihmiset ehkä haluavat suosia lähellä tuotettua ruokaa enemmän, totesi koordinoija Mirja Junkola Ukipoliksesta Uudenkaupungin Sanomissa tiistaina.
Viime viikon perjantaina vietettiin Varsinais-Suomen ruokasektorin koordinointihankkeeseen kuuluvaa lähiruokapäivää Gasthaus Pookin sisäpihalla.
Mukana oli peräti 30 lähiruoan tuottajan tuotetta hunajasta jäätelöön ja porsaanlihasta härkäpapuun. Tällaisissa tapahtumissa näkee konkreettisesti sen, miten paljon erilaisia ruoka-aineita ja -tuotteita lähiseudulla onkaan.
Yli-Pihanperän tilalla härkäpapua kasvattava Juha-Pekka Aikola toivoo, että lähiruokapäiviä olisi jatkossakin tarjolla, jotta muuttuva ruokakulttuuri pääsisi paremmin esille.
Valtakunnallista lähiruokapäivää vietetäänkin ensi viikon lauantaina 9.9. Silloin tuottajat eri puolilla Suomea esittelevät omaa toimintaansa. Mukana on tuottajien lisäksi myös jälleenmyyjiä ja tavallaan kyseessä on oikea maaseudun avointen ovien tapahtuma.
Kalannista mukaan on ilmoittautunut Hunajatar Oy, Pyhärannasta Kallionkolo ja Laitilasta Saloniemen tila ja juustola. Vehmaalta mukana on peräti kolme yritystä, Vallan Maukas, Vemo’s Lähituotepuoti ja Herkkukauppa Karoliina.
Todellista lähiruokaa Uudessakaupungissa on myös silakka, jonka kalastusta Itämeren EU:n komission esitys uhkaa.
Silakan jatkojalostajat ovat huolissaan esityksestä, sillä se vaarantaisi lukuisia työpaikkoja ja rajoittaisi hallitusohjelmaankin kirjattua kotimaisen kalan edistämisohjelman toteuttamista.
Uudenkaupungin alueella silakan kalastuksella on pitkät perinteet. Kun jo nyt suuri osa suomalaisten syömästä kalasta on ulkomaalaista, olisi kenties tarpeen järjestää oma lähiruokapäivänsä kotimaiseen kalaan keskittyen.
Risto-Matti Kärki