Ehkä niitä salaisuuksiakin joskus. Omalta kohdaltani ne ovat liittyneet erääseen 1930-luvulla Venäjälle loikanneeseen sukulaiseeni. Hänen kohtalonsa oli epäselvä tai asiasta ei ainakaan puhuttu. Monen suomalaisen tapaan kohtasi matkan päänsä hänkin vuoden 1938 vainoissa.
Oman suvun selvittäminen on kuitenkin ihan muuta. Pienten omana aikanaan eläneiden ihmisten jäljillä pysymistä. Mitä heistä muistoksi sitten on aikakirjoihin jäänytkin. Joskus vain elämän tärkeimmät asiat kirkonkirjoissa mainittuna, mutta ei juurikaan muuta. Elämän ironiaa on se, että jos on ollut pahantapainen ja joutunut käräjille, kirjuri on voinut kirjoittaa enemmänkin hänestä.
Mutta tavalliset tallaajat vain kulkevat tiensä sananmukaisesti kehdosta hautaan. Kukin omaa muurahaisen polkuaan loputtomasti. Minkälaista on heidän elämänsä ollut, tätä usein pysähtyy miettimään. Mitä meistä jälkipolville muistoksi jää. Tai tavataanko vielä jossain toisessa maailmassa.
Herää myös kunnioitus edeltäviä sukupolviamme kohtaan. Korvet, suot ja pellot on raivattu ja tällä työllä luotu edellytykset nykyiselle elämällemme. Ajat ovat olleet vaikeita. Katovuosia, nälkää, kulkutauteja, sotia, mutta Suomen sitkeä kansa on vain puskenut eteenpäin ja selvinnyt, korkeimpaankin turvaten.
Ei niin pientä mökkiä tai torppaa etteikö hartauskirjoja tai Bibliaa olisi jossain hyllyllä ollut. Jollei kylillä liiemmälti muuten käyty, niin jumalanpalveluksissa ja ehtoollisella ainakin. Viimeksi mainitut myös rippikirjoihin muistiin merkittiin kunkin osalta.
Elämä olikin omavaraista. Metsä antoi riistaa, järvi kaloja ja omat kasvimaat sekä pellot kaivattua einestä talvenkin varalle. Oman sukunikin kohdalla Rohijärven torpassa, johon otettiin omien lisäksi vielä kasvattitytärkin.
Sukututkimus on myös historiallinen matka paikkakunnan menneisyyteen. Jos väki on ollut liikkuvaa palvelusväkeä talosta taloon, paikkakunnan tilat ja talot tulevat tutuiksi sitäkin kautta. Kun kulkee jonkin ohi, muistaa, että joku esi-isäni tai -äitini on joskus tuollakin ollut. Itselleni entinen Kalanti (Uusikirkko) on tullut näinkin tutuksi jo 1600-luvulta alkaen, josta olen varhaisimmat esivanhempani löytänyt.
Monenlaisia mietteitä voi sukunsa vaiheiden selvittäminen synnyttää. Mutta olkoon vain ajatuksia, sokeasti ei varman tuntuisiinkaan lähteisiin kannata liikoja luottaa tai joutuu äkkiä harhapoluille. Virheitä on jo pelkästään syntymäajoissa, kannattaa aina tarkistaa asiat useammista eri lähteistä. Eräänlaista salapoliisityötä ja päättelyä tämäkin.
Aina kuitenkin yhtä kiehtova matka menneisyyteen. Nykyinen digiaika helpottaa harrastusta huomattavasti ja sitä voi tehdä mukavasti kotisohvaltakin käsin.
Rauno Laine
kirjoittajan juuret ovat
Kalannin maassa