Taideyhdistyksen näyttelyssä kipinöi

0
Rake Tähtisen näkemys aiheesta Kipinä Jorma Perheen (vas.) ja Lasse Jänneksen kannattelemana.

Kulttuurikeskus Crusellin näyttelytilassa kipinöi. Ei kuitenkaan syytä huoleen, vaan kipinät näkyvät lähinnä Vakka-Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä.

Näyttelyn aiheena oli Kipinä, jonka sai jokainen käsittää omalla tavallaan. Taideyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Perhe katsoo ilolla näyttelyn töitä, mutta olisi toivonut hieman monipuolisempaa aiheen käsittelyä.

– Kipinä voi löytää itsestään, voi saada kipinää ja niin edelleen, Perhe kuvailee.

Vakka-Suomen Taideyhdistyksen vuosinäyttelyssä on noin 50–60 työtä 21 eri taiteilijalta.

– Töitä on noin joka neljänneltä jäseneltä, Perhe kertoo.

Joinakin vuosina vuosinäyttelyssä on ollut jopa sata taulua, mutta kenties aihe ei tällä kertaa puhutellut.

– Onneksi on myös isoja töitä. Se on hyvä juttu, Perhe kehuu.

Samalla juryttäjä Lasse Jänneksen työ helpottui. Joskus kun osa töistä jää näyttelyn ulkopuolelle.

– On sen verran sopivasti töitä, että ei ole paljon juryttämistä, Jänne sanoo.

Vaikka hän on itsekin taiteilija, katsoo hän töitä neutraalin silmin. Työt järjestyvät seinille tietyin perustein.

– Jos olisi vain yhden taiteilijan töitä, voisi ripustaa värien perusteella, mutta kun on monien töitä, katson, että samanlaisia töitä menee samalle seinälle. Mietin myös, miten päin ihmiset kiertävät näyttelyä.

Taulujen koolla ei esillepanossa ole sikäli merkitystä, vaikka toki suuremmat työt vaativat suuremman tilan.

Jännes on aiemmin ollut juryttämässä muun muassa Jyväskylän taidemuseossa. Taiteen parissa koko ikänsä työskennellyt Jännes on ollut myös Keski-Suomessa asuessaan taideyhdistyksen puheenjohtajana, joten näyttelyiden kokoaminen on tuttua.

Kymmenisen vuotta sitten takaisin kotikonnuilleen muuttaneen Jänneksen oma näyttely oli kesäkuussa Pakkahuoneen kahvilassa.

Eniten töitä on Uudenkaupungin keskustasta, mutta esimerkiksi Laitilasta ja Mietoisista. Kaikki yhdistyksen jäsenet eivät toki ole aktiivisia, ja Jorma Perhe on itsekin viime vuosina keskittynyt puheenjohtajan rooliinsa.

– Kolme taiteilijaa on ihan ensimmäistä kertaa mukana ja he ovat kaikki miehiä, Rake Tähtinen , Markku Saraste ja Jyrki Kokkinen .

Perhe ei halua nostaa kenenkään yksittäisiä töitä esille, mutta ilahtui esimerkiksi erään taiteilijan värikkäistä töistä, kun yleensä hän on luottanut mustavalkoiseen lopputulokseen.

Myös grafiikkaa on, mutta esimerkiksi keramiikka ei tänä vuonna ole mukana.

– Valokuvaajien julkaisuja on ollut enemmän näyttelyssä. Uki on tunnettu valokuvaajistaan.

Vakka-Suomen taideyhdistyksen syysnäyttely Kipinä on esillä kulttuurikeskus Crusellissa 15.9–13.10. Näyttely on avoinna ma–ke klo 10–16, to klo 10–18, pe klo 10–6 ja su klo 12–16.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän