Kalannin yläkoulun ilmaisutaidon oppilaat ovat saapuneet kaiken ytimeen. Kuin tuhka tuuleen -näytelmän harjoitukset ovat menossa ja Santtu Käkönen seisoo roolihahmonsa tavoin jämähtäneenä keskellä 9.-luokkalaisia.
Käkösen onneksi hän pukeutuu näytelmässä vain mustaan pukuun ja hattuun, joten vaatteita ei tarvitse etsiä. Mustat aurinkolasit tosin saattavat vaikeuttaa kulkemista pimeässä.
Seuraavaksi ryhmä pääsee paikkaan, johon ihan kuka tahansa ei pääsekään, Crusell-salin lavalle.
Irmeli Laiho-Anderssonilla , Eija Korhosella ja Jani Laineella on menossa kohtaus, jossa vuorosanoja ja tunnetta riittää, mutta ympäröivän teinilauman katseista huolimatta vuorosanat tulevat suusta oikeaan aikaan.
Kun kohtaus on ohi, pyytää teatterin johtaja ja ohjaaja Jari Luolamaa kääntymään kohti tyhjää penkkirivistöä. Penkeille voi kuvitella täyden yleisön tuijottamaan kohti.
Nyt katseeseen vastaa vain perällä istuva Janne Vuorinen , joka säätää äänet kohdalleen.
Teatterikierros alkaa paljon tutummasta paikasta, kulttuurikeskus Crusellin aulasta, jossa Luolamaa ja Laine ottavat vieraat vastaan.
Kaikki kädet nousevat ylös, kun oppilailta kysytään, onko joku käynyt aiemmin teatterissa.
– Meillä on ollut tapana käydä kerran lukuvuodessa teatterikierroksella. Toivottavasti se sytyttää innostusta. Ja osa kävikin katsomassa Vuonna 85 -musikaalin, opettaja Sari Virtanen sanoo.
Kulttuurikeskus pitää sisällään paljon muutakin kuin salin ja lavan. Alakerran Liljelund-hallin näyttelytilasta pääsee uusiin bänditiloihin sekä kokoushuoneisiin. Nervanderissa pitävät yleensä majaansa kulttuuripalveluiden työntekijät, mutta Ekmanista muovautuu milloin harjoitus-, milloin kokoustila.
Teatteria kiertävät tutustuvat myös näyttelijöiden taukotilaan sekä pukukoppiin, jossa herää kysymyksiä, kuten meikkaavatko miehetkin tai käyttävätkö hekin koruja.
Tällä kertaa kierros on melko nopeasti ohi, sillä oppilaat pääsevät pian ensimmäisinä näkemään koko näytelmän.
Sitä ennen on vielä aikaa kysymyksille. 9.-luokkalaisia kiinnostaa, saako näyttelemisestä palkkaa. Siihen Laine ja Luolamaa joutuvat tuottamaan pettymyksen, sillä Uudenkaupungin teatterissa näyttelijät käyvät muualla töissä.
Siksi ohjaajalla onkin selkeä vastaus, mikä ärsyttää eniten työssä.
– Aikataulujen tekeminen, Luolamaa huokaisee.
Yhtä oppilasta kiinnostaa, miten Luolamaa päätyi alalle.
– Yritin tehdä ihan muuta. Opiskelin Suomen historiaa yliopistossa, mutta ajauduin teatterialalle. Olin enemmän teatterissa kuin opiskelemassa, Luolamaa naurahtaa.
Lähialueen teattereilla on yhteinen sopimus, että samoja näytelmiä ei oteta yhtä aikaa, vaan yleensä odotetaan ainakin muutama vuosi.
Vaihtuvuus pitää myös Laineen mielenkiintoa yllä.
– Teatterissa on taikaa. Aina tulee uusi juttu ja edellisestä pitää osata luopua, Laine kuvailee.
Vastaavia kierroksia järjestetään teatterissa aina silloin tällöin. Laine kertoo, että koululaisten ja opiskelijoiden lisäksi eläkeläisryhmät on toinen tuttu näky teatterin kulisseissa.
– Eläkeläisillä on yleensä paljon enemmän kysymyksiä. Nyt nuorille oli paljon rivakampi kierros.
Kierrosten aikana Laineella on herännyt ajatus, että miksei niitä voisi järjestää muillekin halukkaille. Syksylle oli suunniteltu kolme kaikille avointa, maksullista kierrosta, mutta vähäisen mainostuksen vuoksi kahdelle ensimmäiselle oli niin vähän halukkaita, että ne jouduttiin perumaan.
Kierros haastaa Lainettakin sen verran mukavasti, että uusia kierroksia on ihan varmasti tulossa.
Ilmaisutaidon oppilaille kierroksen suolana on, että pääsee näkemään itse teatteria. Kuin tuhka tuuleen sai ensi-iltansa lauantaina. Kalannin koulun 9.-luokkalaiset eläytyivät näytelmän käänteisiin kuitenkin jo keskiviikkona.
Niistä ei kuitenkaan tässä mainita, sillä kuten vaikkapa Agatha Christien Hiirenloukun loputtua pyydetään yleisöä olemaan hiiskumatta murhaajasta, toivottiin, ettei hautaustoimiston tapahtumista kerrota eteenpäin.
Ne pitää siis itse kokea.
