Tuokio monilahjakkaan Tapio Rautavaaran elämästä – Nukketeatteriesitys kuljettaa aikuisen katsojan Suomi-filmien aikaan

0
Nukketatteri Piironginlaatikko vie tällä kertaa Tapio Rautavaaran maailmaan. Nukketeatteritaiteilijana toimii jälleen Kerttu Aaltonen ja näytelmän on ohjannut ja käsikirjoittanut Mikko Rantanen.

Nukketeatteri Piironginlaatikon kuplettisarja saa jatkoa. Tällä kertaa päähenkilönä on laulaja, näyttelijä, keihäänheiton olympiavoittaja ja jousiampuja Tapio Rautavaara .

– Muistiystävällinen, nostalgiaa ja tunteita herättelevä Tapio Rautavaaran Kuplettiradio -esitys vie fiktiiviseen radiostudioon, jossa toimittaja Mikko Foni haastattelee maineikasta taiteilijaa. Rupattelun lomassa Rautavaara esittää tunnetuimpia kappaleitaan, joihin yleisökin voi ryhtyä, nukketeatterinäytelmän ohjannut, käsikirjoittanut ja äänisuunnitellut kolme vuotta sitten Uuteenkaupunkiin muuttanut Mikko Rantanen kertoo.

Näytelmän tuottajana ja toteuttajana toimii Nukketeatteri Piironginlaatikosta tuttu Kerttu Aaltonen . Aaltonen kuvailee Rautavaaran elämään sukeltamista kiehtovaksi matkaksi, joka on innoittanut häntä rakentamaan useita näköisnukkeja. Kuplettiradion taustana on tällä kertaa luontomaisema, joka on yhtä idyllinen kuin Suomi-filmissä konsanaan.

– Näytelmä on suunniteltu erityisesti aikuisille ja ikäihmisille, mutta kuulin juuri, että paikalle on tulossa myös esimerkiksi 7. luokan musiikkikurssin oppilaita, Aaltonen lisää.

Esityksessä kuullaan Rautavaaran olympiamuistoja, kertomuksia ohjelmallisten iltamien ajoilta ja tarinoita miehen elokuvauran varrelta. Rautavaara on tehnyt muun muassa 22 elokuvaa ja säveltänyt ja sovittanut omaa musiikkia. Rantanen kuvailee Rautavaaraa nöyräksi, mutta menestyneeksi kansanmieheksi ja kuplettiradioesitystä hyväntuuliseksi kokonaisuudeksi.

– Kupletti ei ole juonellinen esitys, vaan musiikkikappaleet ovat omia esityksiään, jotka ovat radiohaastattelun lomassa. Esityksessä Tapio puhuu omalla äänellään ja Yle Arkiston materiaalista olen etsinyt monipuolisen taipaleen pääkohtia. Musiikillisesti rikkaasta tuotannosta mukaan on valittu esimerkiksi Päivänsäde ja menninkäine n sekä Isoisän olkihattu , Rantanen kuvailee.

Kupletin ensimmäisessä osassa nähtiin vilkaisu Ansa Ikosen ja Tauno Palon elämään. Se sai ensi-iltansa viime syksynä ja sitä on esitetty kymmeniä kertoja ympäri Varsinais-Suomea. Ansan ja Taunon tarina otettiin Aaltosen mukaan hyvin vastaan ja se innoitti tekijäkaksikon miettimään jatkoa.

– Löysimme jo Ansan ja Taunon esitykseen hyvän reseptin, joten emme lähteneet muuttamaan sitä, vaan teimme Rautavaarasta esityksen, joka sopii samaan sarjaan. Hahmojen tuttuus on tärkeää, koska se tuo katsojille tarttumispintaa, Rantanen toteaa.

– On kiinnostavaa jatkaa aikuisille suunnattujen nukketeatteriesitysten sarjaa. Rautavaaran esitystä on tarkoitus viedä jatkossa myös palvelutaloihin ja senioreiden kohtaamispaikkoihin, Aaltonen lisää.

Tapio Rautavaaran Nukketeatterikupletti -esitys on ensi-illassa ensi viikolla 3. lokakuuta kello 14. Toinen esitys on heti perään kello 15 ja esitykset järjestetään Kulttuurikeskus Crusellissa. Kaupungin kulttuuripalvelut ja kirjasto tarjoavat tilaisuuksiin vapaan pääsyn. Esitykset ovat osa Vanhustenviikon ohjelmaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän