Ulkoiluystäväkoulutuksessa oli runsas osanotto

0
Ulkoiluystäväkoulutukseen ilmoittautui yksitoista osallistujaa.

Ulkoiluystäväkoulutus pidettiin kahtena tiistaina neljä tuntia kerrallaan ja A-sairaalan Lahtisen tuvalla. Mukaan oli ilmoittautunut yksitoista osallistujaa. Koulutuksesta vastasivat Liikuntapalveluiden Johanna Laimaa ja Varhan vanhustyön fysioterapeutti Sanni Ala-Uotila .

Ensimmäisellä kerralla tutustuttiin apuvälinelainaamossa erilaisiin välineisiin, joita ulkoiluystävät mahdollisesti kohtaavat ulkoillessaan iäkkään kanssa. Toisella tapaamiskerralla saatiin vierailevia vetäjiä Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksestä.

Jenna Laakso ja Kaisa Lehtola kertoivat aiheesta vuorovaikutus ja muistisairaudet. Luennolla saatiin tietoa yleisimmistä muistisairauksista sekä, mitä ottaa huomioon, kun kohtaa muistisairaan. Koulutuksessa käytiin läpi myös ulkoilun merkitystä, reittien valinnan tärkeyttä, miten iäkästä voisi kannustaa ja avustaa ulkoillessa sekä vapaaehtoisuuden periaatteita.

Koulutuksessa heräsi hyvää keskustelua ja ajatuksia ulkoilutilanteista. Monella oli jo paljon kokemusta iäkkään kanssa ulkoilusta.

Hyvään vanhuuteen kuuluu mahdollisuus ulkoiluun. THL:n FinTerveys -väestötutkimus (2017) kertoo melko karua kieltä iäkkäiden kunnosta. Sen mukaan yli 80-vuotiaista naisista 71 % ja miehistä 53 % kokee jonkin verran vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä.

Jopa 29 % yli 75-vuotiaista kokee erittäin vaikeaksi tai mahdottomaksi kävellä 500 metrin matkan (THL, FinSote 2020).

Liikkumiskyvyn heikkous on toiseksi yleisin syy laitoshoitoon siirtymisessä. Syynä tähän on yleisimmin lihasvoiman ja tasapainon heikkous. Laitoshoidot ja lonkkamurtumat maksavat valtiolle suuria summia vuosittain.

Halvemmaksi tulisi panostaa iäkkäiden, etenkin yksin kotona asuvien liikuntaan, jolloin pelkästään turvallista liikuntaa lisäämällä saataisiin ihmeitä aikaan. Ulkoiluystävät tulevat tässä tärkeään rooliin. He tekevät työtä täysin vapaaehtoisesti ja saamatta siitä konkreettista palkkaa.

Parhaat palat ulkoiluystäviltä kuultua on, että he ovat saaneet ystävän, jonka kanssa on kiva lähteä ulkoilemaan. Joskus jopa juodaan pullakahvit, vanhoja tarinoita on kiva kuunnella ja elämänkokemus pitkällä iällä on arvokasta.

Vie Vanhus Ulos -kampanja on ajalla 18.9.–1.10. Ikäinstituutin kampanja edistää niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat apua ja seuraa. On useita tapoja osallistua kampanjaan, kuten ulkoiluun ikäihmisen kanssa tai kysellä ulkoilutettavia mm. naapurustosta tai palvelutaloista.

Ulkoilut voi kirjata kampanjan etusivulta. Kerro ulkoilusta tähtitarina ja voita palkintoja kampanjan aikana, jaa ulkoiluvinkkisi sosiaalisessa mediassa ja haasta muut mukaan.

Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä on tulossa Vanhusten viikolla torstaina 5.10. Tänä vuonna paikkana on uimahalli. Ohjelmassa on kaksi 15 minuutin tuolijumppaa, kuntosaliopastusta klo 12–13 (sekavuoro) ja 13–14 (naisten vuoro), opastusta sauvakävelyn saloihin, jonka jälkeen pääsee kävelylle pururadalle, mihin on sijoiteltu erilaisia toimintapisteitä.

Lisäksi kahviosta liikuntapalveluiden infopisteeltä saa tietoa ulkoiluun erikoistuvista tahoista, kuten Fingeroossäätiö, SPR:n ystävätoiminta, kulttuuri- ja liikuntaluotsi. Paikalta löytää myös Varhan vanhustyön fysioterapeutit. Luvassa on lisäksi toimintapisteitä, joissa pääsee mm. mittaamaan käden puristusvoimaa.

Kirjastopalvelut järjestää samalla viikolla keskiviikkona 4.10. runokävelyn Pietolanlahdella klo 15–16.30. Lähtö on Raijan kioskilta ja paluu Runonkulman gallerian eteen. Reitti on esteetön ja matkan pituudeksi tulee 2 km.

Maanantaina 2.10. klo 12 vietetään Uudenkaupungin vanhustenviikon pääjuhlaa Crusell-salissa, missä pääsee kuuntelemaan Sirkka-Liisa Kivelän luentoa ja nauttimaan Rami Rafaelin laulusta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän