Projektipäällikkö Jaana Malmberg Ukipoliksesta kertoo, että hankkeessa kartoitetaan minkälaiset yritykset tarjoavat tällä alueella palveluja ja tuotteita matkailijoille. Tavoitteena on tukea yrittäjien verkostoitumista ja yhteistyötä.
– Lapissa yhteistyötä on rakennettu vuosia ja matkailu on kasvanut. Lapissa ymmärretään hyvin yhteistyön arvo. Asiakkaita ohjataan kilpailijallekin.
Uusikaupunki ja Laitila ovat erityyppisiä matkailukohteita, mutta molempien kaupunkien vahvuutena ovat luonto ja historia. Uudessakaupungissa voisi Malmbergin mielestä hyödyntää vielä nykyistä enemmän saaristoa.
– Uudessakaupungissa on jo risteilyjä, mutta risteilyjä voisi olla enemmänkin. Saaristoon pitäisi päästä helposti. Myös historia on vahva tekijä alueella ja sitä on muun muassa Laitilassa tuotukin hyvin esille.
Uusikaupunki on jo nyt yksi Varsinais-Suomen suosituimpia matkailukohteita. Tätä Malmberg ei ihmettele.
– Uudessakaupungissa on tehty työtä matkailun edistämiseksi, kaupungissa on hyvä ja aikaansaava matkailutoimisto.
Malmberg on lapsena asunut Uudessakaupungissa, mutta asunut nyt jo vuosia muualla.
– Katselen nyt Uuttakaupunkia kuin vierailevana matkailijana.
Hän kehuu sitä, miten Uudenkaupungin keskustaa on uudistettu.
– Kaupunginlahden ranta täyttää vertailussa kansainväliset mittapuut. Ranta on maisemaltaan upea ja ravintolatarjonta erinomainen.
Myös Alisenkadun muutos on hänestä onnistunut.
– Katu on valoisa ja tunnelmaltaan kansainvälinen. On kiva, että kadulle on hankittu erilaisia kalusteita, eikä niitä tyypillisiä puistopenkkejä. Matkailijat etsivät elämyksiä.
Laitilan vahvuus taas on sijainnissa sekä tapahtumissa. Munamarkkinat ja muut tapahtumat vetävät Laitilaan paljon päiväkävijöitä. Malmbergin mukaan Laitilassa matkailua voisi kehittää siihen suuntaan, että matkailijat myös yöpyisivät alueella.
– Laitilan elinvoimainen maaseutu ja kulttuuri- ja historiamatkailun lisääminen voisivat olla potentiaalisia matkailun näkökulmasta.
Malmberg korostaa, että työ on vasta alkanut, eikä hänellä ole vielä valmiita vastauksia matkailun kehittämiseen. Niitä hankkeessa etsitään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Ensimmäinen iso hanketilaisuus on marraskuussa.
– Toivon, että yrittäjien kesken syntyisi aivoriihi, jossa heiteltäisiin villejäkin ideoita, hän sanoo.
Keskiössä ovat matkailijat, jotka etsivät elämyksiä, mutta matkailua kehitetään myös paikallisten asukkaitten hyväksi. Matkailun kehittäminen toimii myös vetovoimatekijänä alueelle muuttoa harkitseville.
– Uskon, että elämyksiä voisi tarjota myös talvikaudella. Eihän Lapissakaan ole aina hyvä sää, silti siellä on paljon matkailijoita, hän vertaa.
Matkailijoille pitää vain tehdä elämysten kokeminen mahdollisimman helpoksi. Käytännössä se voisi tarkoittaa sitä, että kalastusretkelle on kaikki valmiina tai sadesäähän saa majoituspaikasta varusteet.
Hanke rahoitetaan pääosin Euroopan maaseuturahastosta, myös Uudenkaupungin kaupunki ja Laitilan kaupunki osallistuvat kustannuksiin.