
Kilpailun voitti Hämeenlinnan Suunnistajat, joka selvitti reitin lähes kuusi minuuttia nopeammin. Pronssille suunnistanut Riihimäen Suunnistajat puolestaan jäi Vakka-Rastista yli yhdeksän minuuttia.
Päijät-Hämeen suppamaastot ovat yleensä varsinaissuomalaisille vaikeita, mutta Vakka-Rastin kolmikko selvitti rastivälit hyvin. Suurimmat ongelmat olivatkin jo matkalla, kun peurakolari viivästytti matkantekoa.
Juoksujärjestyksen muutoksella asia saatiin kuitenkin ratkaistua ja suunnistajat pääsivät matkaan, eikä suurempia vahinkoja sattunut.
Kalantilainen Elsa Ankelo ja nykyisin Laitilassa asuva entinen uusikaupunkilainen Enni Jalava suunnistivat MS Parman joukkueessa yhdessä Maija Sianojan kanssa. Tuloksena oli kymmenes tila naisten kilpailussa, jonka voitti Lahden Suunnistajat-37. Voittajajoukkueen muodostivat Karoliina Ukskoski , Elisa Mattila ja entinen huippusuunnistaja Minna Kauppi .
Miesten kilpailussa Laitilassa asuvan Anton Kuukan Tampereen Pyrintö oli kahdeksas yhdessä Otto Simosaksen ja Severi Kymäläisen kanssa. Kisan voitti tamperelainen Koovee.
Pyhärantalainen Sini Hyörtti kilpaili Rasti-Lukon joukkueessa 18-vuotiaiden sarjassa. Tuloksena joukkueelle 10. sija. Simo Mannerveden edustama 75-vuotiaiden sarjan Rasti-Lukon joukkue oli puolestaan seitsemäs.