Varissuon terveysasemalle on vahvat perustelut

0

Teija Uitto ottaa Uudenkaupungin Sanomien pääkirjoituksessa (19.9.) kantaa tärkeään asiaan eli terveysasemien tulevaisuuteen. Turun kaupungin virallinen näkemys on, että terveysaseman tulee jatkossa sijoittua Varissuolle.

Pääkirjoituksessa Uitto viittaa terveysaseman sijoittumiseen asukasmäärän ja etäisyyden perusteella. Nämä ovatkin päteviä kriteereitä. Tämän lisäksi on joukko tutkittuja syitä, jotka tulee huomioida terveysaseman sijoittumista suunniteltaessa.

Varissuo on yksi Suomen eriytyneimmistä kaupunginosista. Lähiötä ei pidä demonisoida, sillä asukkaat viihtyvät alueella ja siellä koetaan suurta yhteisöllisyyttä. Emme voi kuitenkaan ohittaa sitä tosiasiaa, että alueella asuu runsaasti muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia ihmisiä, sekä myös sosio-ekonomisesti heikommassa asemassa olevia.

Isojen kaupunkien segregaation purkamisessa tai sen lieveilmiöiden vähentämisessä on sosiaali- ja terveyspalvelut keskiössä. Tutkimustulosten perusteella on erittäin perusteltua, että Varissuolle tarvitaan jatkossa terveysasema sosiaalipalveluineen.

Nyt kun maakunnasta on paljon edustajia Varhassa, joka päättää koko hyvinvointialueen palveluista, tulee myös maakunnan edustajien ymmärtää ja sisäistää suurten kaupunkien haasteet. Jos nämä tosiasiat sivuutetaan päätöksenteossa, tulee isojen kaupunkien haasteet ja pahimmillaan siitä syntyvä levottomuus tuntumaan koko maakunnassa.

Varhan myötä koko maakunnan, myös Turun lähiöiden kehittyminen, on meidän kaikkien yhteinen asia.

Mirka Muukkonen

Hyvinvoinnin apulaispormestari (vas.)

Turku

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän