VSP uusii kaapelitelevision verkkoa– Luvassa katkoksia tv-lähetyksiin

0

Vakka-Suomen Puhelin siirtää kaapeli-TV-verkkoaan uudempaan valokuitutekniikkaan. Muutostyöstä aiheutuu ajoittaisia katkoksia TV-lähetyksiin Hakametsän, Salmen, Santtion, Etu-Santtion ja Uudenkaupungin keskustan alueilla. Muutostyö käynnistyy ensi maanantaina ja se jatkuu lokakuun ajan. Muutostyötä tehdään arkisin klo 8–17 välillä.

Yhtiön kuluttajaliiketoiminnasta vastaava vt. liiketoimintajohtaja Henri Nieminen kertoo, että hankkeen tavoitteena on parantaa TV-palvelujen laatua entisestään ja vastata samalla kaapeli-TV-liittymien kasvavaan kysyntään.

– Uudempaan valokuitutekniikkaan siirtyminen automatisoi ja parantaa verkon ympärivuorokautista valvontaa, mikä nopeuttaa jatkossa merkittävästi mahdollisten vikatilanteiden paikallistamista ja sitä kautta niiden korjaamista. Automaattisäätöiset vahvistimet turvaavat lisäksi verkon toimintaa suurissakin säävaihteluissa, mikä estää merkittävästi säästä mahdollisesti aiheutuvia vikoja, Nieminen kertoo.

Muutostyö toteutetaan alueittain kahdessa vaiheessa. Muutostyötä tehdään 2.–13.10. välisenä aikana Santtion, Etu-Santtion ja Uudenkaupungin keskustan alueilla ja 9.–31.10. välisenä aikana Hakametsän ja Salmen alueilla. TV-lähetyksiin voi muutostyön takia tulla tunnin mittaisia katkoksia.

– Muutostyö on ajoitettu arkipäiviin klo 8–17 väliseen aikaan, jolloin monet ovat työssä tai koulussa. Katkoksia ei ole luvassa kaikissa alueen kodeissa, sillä osassa kiinteistöistä verkko pohjautuu jo uudempaan valokuitutekniikkaan. Joissakin kodeissa katkoksia saattaa kuitenkin tulla päivän aikana useampikin, Nieminen sanoo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän