
– Komission ehdotus on suhteeton ja ristiriidassa tieteellisen neuvon kanssa. Silakka on Suomen kalastuksen keskeinen tukijalka ja esitetty kalastuskielto voisi horjuttaa jopa Suomen elintarvikehuoltovarmuutta, sanoo Aalto-Setälä.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan vuotuisen silakkasaaliin arvo on ollut noin 15 miljoonaa euroa ja jalostusyritysten liikevaihto noin 55 miljoonaa euroa. Lisäksi silakkalaivastoon, käyttöoikeuksiin, kalasatamiin ja jalostukseen on viime vuosina investoitu yli 40 miljoonaa euroa.
– Yrittäjät ovat tehneet pitkäjänteistä ja vastuullista työtä investoiden luottavaisina tulevaan. Kalastuskielto veisi heiltä elinkeinon ja tekisi heidän investoinneistaan taakan, mikä olisi täysin kohtuutonta, Aalto-Setälä sanoo.
Eduskunnan ympäristävaliokunta sekä maa- ja metsätalousvaliokunta linjasivat perjantaina, että kalastuskiintiöt tulisi päättää kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) tieteelliseen neuvoon perustuen.
Aalto-Setälä ymmärtää, että silakan kalastuskiintiötä on perusteltua vähentää, mutta ratkaisun pitää perustua tieteelliseen neuvoon.
– Silakka on Itämeren avainlajeja, joten silakkakantojen elinvoimaisuus vaikuttaa merkittävästi koko ekosysteemiin, myös moneen muuhun lajiin. Kalastuskiintiöt tulee perustaa tässä mielessä kestävälle tasolle, ilman ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan.
Suuri valiokunta linjaa Suomen kannan asiaan tällä viikolla. Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöt päätetään EU:n ministerineuvostossa 23.–24. lokakuuta.