Katujen kertomaa: Anna-Stiina Karlinin koulu oli aikansa erityiskoulu

0
Balzarborgin tontin 273 rakennukset vuonna 1924. Vaaleammassa rakennuksessa ovat asuneet mm. laivanrakennusmestari Hans Kjäldströmin ja Johan Iisalon perheet. Pienemmässä piharakennuksessa toimi 1800-luvulla Anna-Stiina Karlinin yksityiskoulu. Kuvaa otettaessa tontin molemmille puolille rakennettiin rautatietä, toinen jatkoi satamaan ja toinen rata päättyi Pakkahuoneen kohdalle.

Nykyisen Pakkahuoneentorin ja satamaan kulkevan rautatien välissä sijaitsi aina 1950-luvun alkuun saakka tontti, jolla oli asuinrakennus ja piharakennus, jossa myös asuttiin, mutta pidettiin myös koulua. Tontti oli osa Balzarborgia, sen numero oli 273.

Tontin rakennusten omistajina ovat olleet muun muassa laivanrakennusmestari Hans Kjäldström ja myöhemmin laivuri Johan Iisalon perhe. Rakennus purettiin, kun Vakka-Suomen osuusliikkeen myllyrakennuksen nuorinta osaa, tiilistä torniosaa rakennettiin 1952.

Pihalla olevassa pienessä mökissä asui vuokralaisena ja piti koulua neiti Anna-Stiina Karlin . Hän oli syntynyt vuonna 1812. Hänellä oli syntymämuistona otsassaan iso kohouma, josta syystä häntä yleisesti kutsuttiin kaupungissa ”Klupu-Anna-Stiinaksi”.

Elantoaan hän hankki myymällä vehnäleipää ja korppuja sekä pitämällä yksityistä koulua. Koulua hän on tässä mökissä pitänyt 1830-luvulta vuoteen 1877 saakka, jolloin hän sokeutui.

Tavallisten merimiesten ja käsityöläisten lapset eivät juurikaan kouluoppia tuohon aikaan vielä saaneet. Kaikkien seurakuntalaisten velvollisuus oli kuitenkin ennen ripillepääsyä käydä lukusilla eli kinkereillä osoittamassa lukutaitonsa. Tai ainakin sen, että on oppinut muun muassa katekismuksen ulkoa.

Jos tässä oli vaikeuksia, joutuivat vanhemmat kääntymään yksityiskoulun puoleen, ei niinkään uusien asioiden oppimisen, vaan ainoastaan ulkolukutaidon ja ripillepääsyn tähden. Tätä palvelua Anna-Stiina koulussaan tarjosi.

1800-luvun puolivälissä kaupungissa toimineen kirkkoherra Velhelm Heikelin mukaan Vanhaan kirkkoon asti kuului usein tasainen lukemisen ääni, jonka hän olikin nimennyt ”Karlinin yliopiston nuotiksi”.

Aikalaisten muistelmien mukaan pienen mökin huone oli 3 x 2 metrin kokoinen matala tupa, jonne oppilaat toivat omat tuolinsa mukanaan. Suurimmillaan oppilasmäärä oli 15 ja lasten iät olivat 5–15 vuotta.

Pääsyvaatimus kouluun oli kirjainten osaaminen ja kaikki tähtäsi katekismuksen, lasten Raamatun ja Aapisen ulkoa lukemiseen. Opetusta hän antoi sekä suomeksi että ruotsiksi riippuen lapsen äidinkielestä.

 

Kaikilta lukeminen ei niin vaan onnistunut ja Anna-Stiinan opetusmenetelmät jäivät elävästi aikalaislasten mieleen. Anna-Stiinan ajatuksena oli, että lukeminen sujuu paremmin, jos virheistä rangaistaan. Lapsia lyötiin käsille tai pahemmista virheistä lapsen kasvot saatettiin mustata noella, solmia nenäliinasta sarvellinen päähine, joka päässä lapsi siirtyi nurkkaan ja muille annettiin määräys sylkeä lapsen päähän.

 

Jos lukeminen ei siltikään onnistunut, oli tuvan oven vieressä valmiina sanko täynnä suolavettä ja siinä nokkosenoksista sidottu vihta, jolla annettiin pahimmassa tapauksessa paljaalle iholle selkäsauna. Muistelmien mukaan hyvin oppineita lapsia palkittiin kyllä piparkakuilla.

Opettaminen loppui, kun Anna-Stiina sokeutui 65-vuotiaana. Tosin olihan kaupungin kansakoulukin jo tuolloin aloittanut toimintansa.

Anna-Stiina Karlin kuoli vuonna 1885 ja hänen haudalleen olivat entiset oppilaat kustantaneet hautakivenkin, kiveä ei hautausmaalta kuitenkaan enää löydy.

Katujen kertomaa

Tämä juttusarja esittelee uusikaupunkilaisia katuja ja niiden kertomaa. Millainen on uusikaupunkilaisten katujen historia, mistä kadut ovat saaneet nimensä, mitä kaduilla on tehty, kuka asunut tai mitä niiden varrella on tapahtunut?

Juttusarjassa esitellään yksittäisiä katuja, kokonaisia kaupunginosia tai pelkästään joitakin tapahtumia tai henkilöitä niillä.

Kirjoituksissa ollaan vielä hetki Rantakadun tuntumassa, kerrotaan tarinoita sen varrella olleista taloista, asuneista henkilöistä tai sattuneista tapahtumista.

Rantakadun ja Kaupunginlahden välissä sijaitsi aikanaan talo, jossa annettiin lukemisen oppia etenkin ”vallattomille pojille”.

Suurimman purjelaivan suunnittelija

 

Tontin omistajana ja Anna-Stiinankin vuokranantajana oli vuodesta 1869 alkaen laivanrakennusmestari Hans Kjäldström puolisonsa Katarinan kanssa.

Hans oli syntynyt Pietarsaaressa 1830 ja suorittanut hyvin arvosanoin Tukholman veistämön käsityökoulun. Hän muutti Uuteenkaupunkiin vaimon ja neljän lapsensa kanssa vuonna 1862, ei kuitenkaan vielä tähän Balzarborgin tontille 273, jonne perhe muutti vuonna 1869.

Uudessakaupungissa valmistui yhdestä kahteen Kjäldströmin suunnittelemaa puista purjelaivaa vuodessa. Laivat olivat suuria ja viimeinen paristakymmenestä hänen täällä suunnittelemastaan laivasta oli fregatti Jalo, lähes 70 metriä pitkä, Suomen suurin purjelaiva.

Hans Kjäldström menehtyi äkillisesti uidessaan Saunasillan höyrylaivalaiturin vieressä elokuun 2. päivän iltana vuonna 1877. Leski jäi asumaan taloon 1880-luvun alkuun saakka.

Nyt Kjäldströmin asuintalon paikalla esitellään uusikaupunkilaista laivanrakennushistoriaa entisen Vason myllyrakennuksen tiiliosassa, Uudenkaupungin Merikeskuksessa.

Kjäldströmin perikunta myi talon kauppiaanleski Maria Hartmanille ja vuodesta 1896 lähtien talossa asui laivuri Johan Iisakssonin (vuodesta 1906 Iisalo) perhe. Myöhemmin talossa asui myös Tammisen perhe.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän