Asumistuki pois opiskelijoilta

5

Opiskelijat ovat kadulla ja protestoivat asumistuen ja etuuksiensa heikennyksistä. Kyllä. Aloitin opiskeluni Oulussa vuonna 1971. Asunnoksi saimme Tuirasta kaverini kanssa kamarin mummon kaksiosta. Vuokraan kuului ainoastaan wc:n käyttö ja juomaveden saanti keittiön hanasta. Ei mitään muuta. Kamarissa oli ainoastaan kaksi sänkyä. Kotiin tuloaika oli kello yhdeksän.

Vuoden jälkeen pääsimme Välkkylään soluasuntoon. Oli kuin olisi päässyt taivaaseen. Soluasunnossa oli yhteinen keittiöoleskelutila ja viisi asuntoa, joissa kussakin asui kaksi opiskelijaa. Erinomainen ratkaisu. Mummon kamarissa asumisessa oli se etu, että opiskelu sujui mallikkaasti, koska ei ollut muuta hupia kuin lukeminen.

Välkkylään muuton jälkeen astui kuvaan hupi ja viettelykset, tärkeitä nekin. Opintolainaa otettiin taysimääräisesti. Kun menimme illalla baariin, ainut kulu oli ovimaksu sisäänpäästäjälle, ovimikolle ja yksi pahanmakuinen ja halvin juoma, Champion, sillä jotain oli tilattava. Pahanmakuinen Champion siksi, että se riitti koko illaksi. Olimme tyytyväisiä, olisimme tänäkin päivänä.

Nyt opiskelijoille ei kelpaa edes solut, vaan pitää olla omat yksiöt, joiden vuokran maksaa valtio. Suomella on mennyt taloudellisesti hyvin vuosien saatossa. Opiskelijatkin ovat saaneet upeita etuja, joista ei tietenkään haluta luopua. Nyt on pakko.

Olemme eläneet yli varojemme. Opiskelijat eivät kuulu maan heikompiosaisiin, vaan työllistyvät valmistuttuaan varsin hyvin. Siksi asumistuki pitää ottaa pois opiskelijoilta ja kohdistaa oikeasti apua tarvitseville. Asumistuen poistaminen nopeuttaa valmistumista ja terävöittää opiskelua.

1950- ja 60-luvulla oli häpeällistä mennä sosiaaliluukulle kerjäämään. Keksittiin kaikkea mahdollista työtä, jotta selvittiin. Vasta kun oli pakko turvauduttiin sosiaaliapuun. Tänä päivänä avustukset katsotaan etuoikeudeksi. Jos avustuksiin kajotaan, mennään kadulle osoittamaan mieltä. Tähän on tultu.

Todelliset avuntarvitsijat pitää seuloa tiukalla kammalla, jotta avustukset kohdentuvat todella apua tarvitseville. Kampaa tarvitaan muutenkin. Koko julkinen sektori pitää käydä läpi. Vain näin velkaantuminen pysähtyy. Ellei, niin näin velanottoa jatkamalla ei ole kellään kivaa, kaikista vähiten heikompiosaisilla. Keski-ja hyvätuloiset pärjäävät, tapahtuipa maailmassa mitä tahansa.

Tapio Lipsonen

5 KOMMENTIT

  1. Koulutukseen kannattaa panostaa, koska yhteiskunnan panostukset siihen maksavat itsensä takaisin. Se ei ole rahan heittämistä kaivoon, vaan investointi yhteiskunnan tulevaisuuteen. Opiskelijoiden työllisyystilanne ja palkkaus vaihtelee huomattavasti eri alojen välillä, ja yksilön näkökulmasta voi olla hyvin epävarmaa kykeneekö lainaa maksamaan takaisin ja millä aikataululla josta syystä on täysin ymmärrettävää, että riskiä ei haluta ottaa vaikka yhteiskunnan näkökulmasta siinä järkeä onkin.

    Toisin kuin kirjoittaja väittää, tukien karsiminen ei nopeuta valmistumista. Se pakottaa opiskelijan käymään töissä, joka viivyttää valmistumista entisestään.

    Jostakin on kuitenkin karsittava. Ehdotan karsimisen kohteeksi eläkkeitä. Eläkeläinen on yhteiskunnalle pelkkä kuluerä eikä tuota yhtään mitään. Siksi ehdotankin, että kaikki eläkkeet tulisi rajata korkeintaan summaan 1100€/kk. Se on paljon enemmän kuin mitä opiskelija saa eli sillä todistettavasti tulee toimeen. On täysin hyödytöntä sekä ehdottoman kohtuutonta antaa kotona istuville eläkeläisille yhtään enempää, onhan heillä ollut koko ikä aikaa kartuttaa omaisuuttaan.

  2. Samalla ryhtiliikkeellä voidaan periä suurelta ikäluokalta omat eläkekulut täysimääräisenä, ettei mene ns. loisimiseksi toisten kustannuksella.

  3. Eipä ollut ennen eläkkeitäkään… Ja vanhainkoti oli vaivaistentalo nimellä. Toivottavasti hallitus ottaa seuraavaksi säästökohteeksi suurten ikäluokkien eläkkeet. Jotain rotia tähän pyramidihuijaukseen mitä me nuoret maksamme selkänahastamme.

  4. Vanhukset kuormittavat liikaa terveydenhuoltoa, ei silloin 1970 käyty siihen tahtiin kun nyt! Vanhuksia ei siis pitäisi päästää enää lääkäriin vaan pitää huolta nuorista, vanhat ovat kuitenkin jo eläneet tarpeeksi pitkään!

  5. Tapio kirjoittaa asiaa! Töitä löytyy kaikille halukkaille jos vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähtee niitä hakemaan, monet työt kuten esimerkiksi puhelinmyyjä eivät edes vaadi koulutusta ja onnistuu nykyään jopa kotoa käsin joten se voisi olla hyvä työ opiskelijalle.

    Kun minä opiskelin niin opiskelijat eivät olleet oikeutettuja yleiseen asumistukeen vaan pienempään opiskelijoiden asumistukeen ja silloin suurin osa opiskelijoista asui soluasunnoissa. Ensimmäinen soluasunto missä asuin ammattikouluaikana oli 6 hengen asunto ja meillä ei ollut edes omia huoneita vaan joka huoneessa asui 2 henkilöä. Ammattikorkeakouluaikaan muuttin toiseen soluasuntoon jossa asui 3 henkilöä mutta meillä oli siellä jokaisella oma 11 neliön huone ja vuokra oli 315€/kk. Soluasumisesta minulla on parhaat nuoruusajan muistot sillä sain kämppiksistä kavereita ja järjestimme usein bileitä joihin saapui paljon muita nuoria joten saimme paljon sosiaalista kanssakäymistä. Ensimmäisen tyttöystävänikin tapasin kämppiksen järjestämien bileiden kautta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän