B-nuorilla kahden voiton viikonloppu

0
Tytti Suominen (11) teki viikonlopun kahdessa pelissä yhteensä kuusi maalia.

UJK:n ja Jyskeen yhteisjoukkue pelasi ringeten B-nuorten SM-karsintasarjassa viikonloppuna vieraissa ja kotona. Lauantain vieraspeli kääntyi toisella puolikkaalla UJK/J:n selvään voittoon, sunnuntain peli uhkasi jo mennä vieraille, mutta päätöserän kiri toi maalin voiton.

Vieraspeli Nokialla alkoi UJK/J:n lievällä hallinnalla, mutta kotijoukkue oli maalin edustalla terävänä ja pysyi kintereillä. Avauserä UJK/J:lle 3–2 ja toinen 1–0, ja kolmannessa erässä peli ratkesi lopullisesti, kun UJK/J voitti sen 4–1. Päätöserässä UJK/J teki vielä kaksi, joten loppunumerot muodostuivat selviksi, 10–3.

Ellen Rissanen ja Tytti Suominen tehtailivat kumpikin neljä maalia, yhden tekivät Aino Grönros ja Pinja Kiviö .

Sunnuntain kotipelissä Uudessakaupungissa vastaan luisteli Tikkakosken Tikka. UJK/J:n peli oli alussa tahmeaa ja vieraat onnistuivat paikoissaan. Peli oli kolmannen erän loppupuolella vieraille jo 3–0 ja näytti, että Tikan puolustus blokkaa ja maalivahti nappaa kiinni kaikki mahdolliset vedot.

Erän lopulla Aada Tahkoniemi onnistui lopulta rikkomaan vieraiden maalitaian ja sen jälkeen peli alkoi kääntyä.

Päätöserän alussa Tytti Suominen ja Aino Grönros toivat UJK/J:n jo tasoihin, mutta vieraat eivät luovuttaneet vaan hilasivat itsensä uudelleen johtoon.

Kotijoukkue oli kuitenkin saanut pelifiiliksen päälle ja Aino Grönrosin ja Tytti Suomisen toisilla maaleilla peli päättyi lopulta niukasti UJK/J:n voitoksi.

Toinen puolisko oli selvää UJK/J:n painostusta ja vaikka joukkue pelasi sekä lauantain vieraspelin että sunnuntain kotipelin 11 kenttäpelaajalla, riitti lopussakin vielä virtaa hienoon kiriin.

Kahden tappion ja kahden voiton saldolla joukkue on sarjassa puolivälissä taistelemassa tiukasti varsinaisesta SM-paikasta. Yhteisjoukkueen seuraava peli on keskiviikkona 13.10. Laitilassa, jonne saapuu vieraaksi tasapisteissä oleva Naantalin VG-62.

15. päivä on edessä paha vieraspeli ainoana kaikki neljä otteluaan voittaneen Lahden vieraana ja 26.10. on kotipeli Uudessakaupungissa Rauman Lukkoa vastaan.

Ykkössarjassa pelaava UJK:n naisjoukkue ei pelannut viikonloppuna, sen seuraava peli on vasta sunnuntaina 10.10. Naantalissa, sitten on kotipeli torstaina 21.10. Tampereen Ilvestä vastaan ja seuraavana päivän vieraspeli Sastamalassa.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän