Energiamurros on taloyhtiölle mahdollisuus

0
Turun AMK:n erityisasiantuntija Aleksi Heinonen kertoi Uudessakaupungissa TEMU-hankkeesta.

Taloyhtiön energiamurros eli TEMU on vuoden 2026 keväälle kestävä Turun AMK ja Valonian yhteishanke, jonka tavoitteena on ”kannustaa taloyhtiöitä siirtymään paikalliseen, hiilineutraaliin energiatuotantoon.” Hanke järjesti tiistaina Uudessakaupungissa info-illan asiasta kiinnostuneille taloyhtiöille.

Taloyhtiöitä ei perinteisesti käsitetä energiatuotantoyksikköinä, mutta erityisesti aurinkosähkölähteiden tekninen kehitys ja laskeneet kustannukset sekä vuoden alussa muuttunut laki tekevät omaan energiavoimalaan investoimisesta entistä hukuttelevampaa.

– Lakiuudistuksen myötä taloyhtiön itse tuottama energia voidaan vähentää ns. kiinteistösähkön lisäksi asuntojen omasta kulutuksesta suoraan, toteaa hankkeessa mukana olevan AMK:n Aleksi Heinonen.

Aiemmin taloyhtiön kannatti mitoittaa aurinkopaneelit vain kiinteistösähkön kulutuksen mukaan, koska ylimääräisen sähkön myynnistä jouduttiin maksamaan siirtomaksu ja verot. Nyt mitoitus voidaan tehdä talon koko kulutuksen mukaan ja se vähentää kustannuksia tuotettua energiayksikköä kohden.

Omakotitaloissa tämä on ollut mahdollista jo aiemmin ja sen etu on merkittävä. Edun hyödyntämistä varten tulee perustaa energiayhteisö. Investointipäätös tehdään edelleen enemmistöpäätöksellä yhtiökokouksessa ja kustannuksiin osallistuu koko taloyhtiö.

Energiayhteisöön ei ole pakko kuulua, mutta silloin menettää sen hyödyt. Yhteisö ei juuri lisää byrokratiaa, sillä perustamisensa jälkeen se ei vaadi esimerkiksi vuosikokouksia ja sähkön jyvittämisestä osakkaille huolehtii sähköyhtiö yhteisön hyväksymien jako-osuuksien, esimerkiksi asunnon pinta-ala, suhteessa

Suomen sähkönkulutuksesta menee arvioiden mukaan noin neljäsosa asumiseen ja merkittävä osa tästä kuluu taloyhtiöissä, joten niillä on suuri vaikutusmahdollisuus, kun Suomea tehdään hiilineutraaliksi.

Sähköasiat ovat muutenkin taloyhtiöissä ajankohtaisia, sillä sähköautojen yleistymisen vuoksi tulee taloissa jollain aikavälillä tarve toteuttaa latauspaikkoja.

– Kyselyjen mukaan suurimpana esteenä taloyhtiöissä uusiutuvan energian hyödyntämisessä on tiedon puute ja sitä pyrimme taklaamaan näillä maakunnan eri puolilla toteutettavilla infoilloilla, kertoo Valonian energia-asiantuntija Liisa Harjula.

Samalla menossa on alueen taloyhtiöiden kartoitus ja halukkaiden pilottiyhtiöiden hankinta. Pilottien kanssa edetään sitten kartoitusten ja mitoitusten kautta jopa kilpailutukseen ja hankintaprosessiin, jos taloyhtiö niin päättää.

Aurinkosähköjärjestelmät ovat viime vuosina kehittyneet kovasti ja samalla hinnat ovat laskeneet. Energiahankkeisiin on saanut myös avustusta, mutta enää sitä ei ole luvassa. Heinonen sanoo, että tapahtuneen kehityksen ansiosta investointi maksaa itsensä ilman tukiakin nopeasti takaisin.

Kaupunkikeskuksissa ei aurinkopaneelien asentaminen maahan tai rakennuksen seinille ole mahdollista, mutta kattotilaa kyllä löytyy. Nekin kannattaa kuitenkin ennen investointia tarkistaa huolellisesti.

– Hyödynnettävä kattopinta-ala voi erilaisten hormien ja muiden rakennelmien takia olla rajallinen. Myös katon kokonaiskunto tulee selvittää, sillä paneelit ja tukirakenteet painavat.

Sähkön varastointitekniikka on myös viime vuosina kehittynyt ja sähkön hinnan äkilliset muutokset ovat herättäneet kotitalouksissa ja taloyhtiöissä kiinnostusta akkuvarastoihin, mutta niiden hinnat ovat vielä suhteellisen korkeita.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän