Hehku-karnevaali tuo valoa kaupunkiin

0
Perjantaina järjestetään jälleen Hehku-tapahtuma, joka tuo valoa pimeään vuodenaikaan.

Hehku-karnevaali järjestetään tämän viikon perjantaina Uudenkaupungin Rauhanpuistossa. Valoa pimeään vuodenaikaan tuova tapahtuma järjestetään jo viidettä kertaa. Viideltä alkava Hehku-karnevaali sisältää jälleen elävää musiikkia, tanssia, poniajelua sekä herkkuja ja naamiaisasuja. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

– Tavoitteena on ollut tehdä tapahtuma, johon olisi mahdollisimman helppo ja mukava osallistua. Hehku-karnevaali on kasvattanut suosiotaan joka vuosi, ja tälle vuodelle tapahtuma-aluetta on kävijöiden toiveiden mukaisesti hieman laajennettu, kertoo tapahtumakoordinaattori Päivi Sappinen .

Käytännössä laajempi alue ulottuu tapahtuman ajaksi suljetun Alisenkadun yli torin reunalle, mihin pystytetään esiintymislava. Kadun sulkeminen paitsi laajentaa tapahtuma-aluetta ja parantaa näkyvyyttä lavalle, vähentää myös tapaturmariskiä.

– Haluamme kuitenkin edelleen pitää kiinni Hehku-karnevaalin sympaattisesta ja intiimistä luonteesta nimenomaan puistotapahtumana. Perjantain jälkeen tiedämme, kuinka kokeilu onnistuu, Sappinen sanoo.

Hehku-karnevaalin musiikillisesta annista vastaa tänä vuonna erityisesti tapahtumaa varten koottu yhtye, jota luotsaa Susanna Pihlajan luoma “kurpitsamatami”. Madame Pumpkin & The Eyeballs -yhtyeen kokoonpano paljastuu kokonaisuudessaan tapahtuman alkaessa. Hehkussa kuullaan myös bändin tapahtumaa varten säveltämä ja sanoittama kappale ensimmäistä kertaa.

Perinteisesti tapahtumassa palkitaan myös illan parhaat naamiaisasut ja kruunataan viidestä ehdokkaasta äänestetty Vuoden Hehkuvin persoona 2023. Myös ensimmäistä kertaa järjestetyn kurpitsakisan voittajat palkitaan.

– Puistossa on tänä vuonna myös Hehku-buffet, josta voi ostaa pientä purtavaa ja lämmikettä. Ja tuttuun tapaan myyntikojut ovat täynnä toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia, kauniita käsitöitä ja muita paikallistuotteita, lupaa Teija Isotupa Uudenkaupungin elinkeinopalveluista.

Puistossa kävijöitä viihdyttävät myös Wasaborgin tallin ponit sekä valopalloilla jongleeraava harlekiini. Liikunta ja hyvinvointi Ellen liikuttaa väkeä tanssijumpalla.

Isotupa ja Sappinen toivovat kävijöiden innostuvan pukeutumaan teeman mukaisesti. Pukukisaan ilmoittaudutaan paikan päällä.

– Sekä aikuisten että lasten parhaat halloween-asut palkitaan. Myös yleisö pääsee äänestämään omia suosikkiasujaan. Jos ei halua pukeutua naamiaisasuun, voi sonnustautua vaikka paristoilla toimivilla tunnelmavaloilla, järjestäjät neuvovat.

Puistossa ohjelma päättyy iltaseitsemältä. Karnevaalin yhteydessä järjestetään myös opiskelijatapahtuma Hehku Appro, joka on varattu täyteen.

Hehku-karnevaali järjestetään Uudenkaupungin Rauhanpuistossa perjantaina 3.11. klo 17–19.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän