Kaupungin palkkahallinto ulkoistetaan keväällä – Kaksi palkkasihteeriä siirtyy Tilikunnan palvelukseen

0
Kaupungin henkilöstöjohtaja Maaru Seikola kertoi maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa, mitä kaupungin palkkahallinnon ulkoistaminen konkreettisesti tarkoittaa.

Kaupungissa on aiemmin työskennellyt kolme palkkasihteeriä, mutta sote-uudistuksen myötä yksi heistä siirtyi hyvinvointialueelle. Nyt kaupungissa on kaksi palkkasihteeriä ja pienen yksikön toimintavarmuus on esimerkiksi sairastumisten varalta liian epävarma.

Kaupungissa on alettu selvittää palkkahallinnon ulkoistamista ja päätös toiminnan siirrosta Tilikunnalle nuijittiin läpi maanantain valtuustossa.

– Palkkahallinnon työmäärä on henkilöstömääräsidonnaista, joten palkkahallinnon säännöllinen työmäärä kaupungin nykyiseen palkansaajamäärään peilaten on varmasti oikea. Ymmärrettävästi kahden henkilön organisaatio on kovin haavoittuvainen, joten aloitimme palkkahallinnon organisoinnin selvitystyöt viime vuonna, Uudenkaupungin henkilöstöjohtaja Maaru Seikola kertoi valtuutetuille.

Kaupungissa kartoitettiin kuntien välistä yhteistyötä, mutta Seikolan mukaan esiin ei noussut varteenotettavia vaihtoehtoja. Samaan aikaan selvitettiin työlle myös kaupungin sisäisen organisoinnin vaihtoehtoja, mutta ei löydetty kustannusperusteltuja vaihtoehtoja.

– Henkilöstömäärän lisääminen yksikön toimintavarmuuden takia ei ole kannattavaa, koska säännöllisessä tilanteessa meillä ei ole tarvetta kolmelle palkkasihteerille, Seikola lisäsi.

Kaupungin palkanlaskennassa on tänä vuonna ollut poissaoloja, joten kaupunki käynnisti palkanlaskentayhteistyön Tilikunta Oy:n kanssa alkukesästä.

– Ostimme sieltä palkkahallinnon tilapäispalvelua ja samalla kartoitimme kuntapuolelle palkkahallinnon palveluita muilta yrityksiltä, Seikola selvensi.

Seikola totesi, että kunta- ja yksityissektorin palkkahallinnossa on isoja eroja. Esimerkiksi virkoja ei ole yksityisellä sektorilla ja niiden palkanlaskentaan liittyy eri lainsäädäntö.

– Kunnalliset virka- ja työehtosopimukset poikkeavat huomattavasti yksityisten alojen työehtosopimuksista. Palkkahallinnon palvelua ei siis voida ostaa mistä tahansa, Seikola lisäsi.

Vaikka ostopalvelu Tilikunnalta käynnistyi kaupungissa tilapäispalveluna, niin Seikolan mukaan tarve jatkuu edelleen.

– Kokemukset Tilikunnan palvelusta ovat olleet positiivisia. Heillä on noin 20 palkkahallinnon asiantuntijaa ja se tuo erilaista toimintavarmuutta kuin kaupungin omat sisäiset resurssit. Kyseessä on varsinaissuomalainen ja osin kuntien omistama yhtiö, jonka osakkaaksi Uusikaupunkikin ryhtyy, Seikola sanoi.

Valtuusto päätti maanantaina, että kaupungin palkkahallinto ulkoistetaan kokonaan Tilikunnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa vastikkeetonta liikkeenluovutusta.

– Kaksi kaupungin palkkasihteeriä siirtyy Tilikunnan palvelukseen. Asiaan kuuluvat yt-neuvottelut on pidetty tämän syksyn aikana. Liikkeen luovutus ja ulkoistaminen tapahtuvat vaiheittain siten, että virallinen liikkeenluovutus on huhtikuussa, Seikola summasi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän