Kaupungin talous tarvitsee rohkeita ratkaisuja

0

Kaupungin taloudellinen tilanne on vaikeutumassa ja meidän tulee kääntää kaikki kivet ratkaisujen löytämiseksi. Edellinen valtuusto teki yksimielisen päätöksen Wintterin rakentamisesta ja päätöksenteon yhteydessä päätökseen liitettiin ponsi, jonka mukaan sopeuttamistoimet tulee käynnistää välittömästi ja mahdolliset säästöt tulee löytää ensisijaisesti käyttömenoista, jotta veroja ei tarvitsisi korottaa. Tätä pontta me olemme nyt lähteneet käynnistetyssä talouden sopeuttamisohjelmassa toteuttamaan.

Poliittisilla puolueilla on omat ideologiansa ja suhtaudumme eri tavoin sopeuttamisohjelman keinovalikoimaan, mahdollisiin veronkorotuksiin sekä säästötoimien laajuuteen. Olemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että sopeuttamistoimia tarvitaan. Tässä taloustilanteessa meidän tulee pystyä tekemään rohkeita päätöksiä omien poliittisten ideologioidemme takaa ja toimia niin Uudenkaupungin kuin sen asukkaidenkin parhaaksi. Tarvitsemme nyt kaikki mahdolliset keinot käyttöömme, ja asioita tulee miettiä uudella tavalla. Talouden tasapaino ei löydy pelkästään säästötoimenpiteistä, vaan pitää löytää keinoja myös tulojen kasvattamiseen. Verojen korotukset ovat yksi keino lisätä kaupungin tuloja, mutta se ei saa olla ainut keino talouden tasapainottamiseen.

Sopeuttamisohjelman takia käynnistetyt yt-neuvottelut jättivät itse sopeuttamisohjelman varjoonsa, sillä ohjelman päällimmäinen tavoite ei ole etsiä säästöjä pelkästään henkilöstövähennyksistä. Yt-neuvotteluiden tarkoitus on osallistaa kaupungin henkilöstö säästötoimenpiteiden löytämiseen. On ennenaikaista puhua irtisanomista tai muista henkilöstövähennyksistä, sillä yt-neuvotteluiden piiriin kuuluu paljon muitakin asioita. Missä ja millä tavalla kaupungin henkilöstö työtään tekee? Löydämmekö säästöjä tiloja ja palveluita yhdistämällä? Tarvitsemmeko todella kaikki samat tilat käyttöömme ja onko nykyinen työskentelytapa tehokkain mahdollinen? Voiko palveluita toteuttaa jollakin muulla tavalla, kuin olemme tähän asti tottuneet?

Muutosvastarinta on inhimillistä, ja on sanomattakin selvää, että tilanne on monelta osin ikävä, jopa vakava. Muutoksessa on kuitenkin aina myös mahdollisuuksia ja se on meistä päättäjistä kiinni, näemmekö ympärillämme ainaisia ongelmia vai osaammeko nähdä niiden joukossa myös ratkaisuja. Nyt jos koskaan olisi oikea aika miettiä näitä ratkaisuja yhdessä, ilman poliittista agendaa. Hyvin suurella todennäköisyydellä sopeuttamisohjelman toimenpiteet tulevat kirpaisemaan meitä kaikkia tavalla tai toisella, mutta ratkaisut eivät tule löytymään vastakkainasettelulla, vaan yhdessä rohkeasti ratkaisuja etsimällä sekä päätöksiä tekemällä.

Laura Kontu, kaupunginhallituksen jäsen

Raimo Löfstedt, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Veli-Matti Virtanen, kaupunginhallituksen jäsen

Birgitta Runola, kaupunginhallituksen jäsen

Johanna Jääskeläinen, kaupunginhallituksen jäsen

Mauri Kontu, valtuuston puheenjohtaja

Lasse Virtanen, valtuuston varapuheenjohtaja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän