Lisäksi meillä saattaa olla luulo, että tunnemme omat kirkkomme. Todennäköisesti valtaosa meistä on siinä väärässä.
Ulkomailla turistimatkalla kirkot kummasti kiinnostavat. Ulkomailla kolutaan kirkkoja kuin museoita tai viinitupia. Ne edustavat meille sen maan kulttuurihistoriaa ja uskonnollista arvomaailmaa. Kirkkojen kautta koetamme omaksua, minkälaisessa maassa vierailemme.
Tutkija Marja Tanhuanpää on aloittanut valtavan urakan Uudenkaupungin seurakunnassa. Hän inventoi kaikkien Uudenkaupungin kirkkojen, kappelien, seurakuntatalojen ja kellotapulien arvoesineistön sekä muut kirkolliset esineet.
Viimeistään tämä inventointi paljastaa, miten valtavan laaja ja hieno kansallisaarteisto kirkoissamme on. Edustavathan kirkolliset rakennukset henkisen ja aineellisen kulttuurin jatkuvuutta keskiajalta nykypäivään.
Seurakunnat ovat järjestäneet hautausmailla kävelykierroksia ja ne ovat kiinnostaneet yleisöä. Ihmiset haluavat kuulla tarinoita keskuudessamme eläneistä ihmisistä. Myös kirkolliset tilat ja ympäristöt tarjoavat kiehtovia tarinoita historiastamme. Niihin tutustuminen ei ole edes vaikeaa, sillä seurakunnat esittelevät kirkollisia tilojaan verkkosivuillaan. Uudenkaupungin seurakunnan sivuilla on myös videoita.
Kirkkoihin kannattaa mennä myös puhtaasti esteettisistä syistä. Kirkkoarkkitehtuurimme on kansainvälisestikin korkeatasoista. Lisäksi kirkollisissa tiloissa on taidetta ja kansallisaarteita, joita ei voi nähdä ja kokea muualla.
Teija Uitto