Kulttuuriväki: ”Nuorillakin on oikeus olla ja elää”

0
Julia Hauta-alus teki ystävälleen kortin mennessään tämän tupaantuliaisiin.

Julia Hauta-alus , 17, on ehtinyt elämänsä aikana moneen. Lukio-opintojen ohella hän harrastaa aktiivisesti kuvataidetta ja jalkapalloa sekä toimii nuorisovaltuustossa kolmatta vuotta. Kuvataiteeseen häntä ovat innostaneet eri opettajat, varsinkin yläasteen ja lukion kuvataideopettaja Mervi Levanen sekä Vakka-opiston nuorten kuvataideohjaaja Auli Sormunen .

– Olin päiväkodista asti aina se tyyppi, joka piirtää. Taide on aina kulkenut mukana ja nautin siitä tosi paljon. Kun sain siveltimen käteen ensimmäistä kertaa, oli se iso juttu, hän hymyilee.

Taiteen tekeminen, oppiminen ja taiteen opetus ovat Julialle niin tärkeitä, että hän suunnittelee lukion jälkeen hakeutuvansa opiskelemaan kuvataidekasvatusta.

– Minua kiinnostaa opettajan ammatti. Olisi kiva, jos siihen saisi linkittymään kuvataiteen jollain tavalla. Mervi on oikeastaan yksi syistä tähän.

Julia maalaa vapaa-ajallaan akryyli- ja vesiväreillä. Aiheet painottuvat ihmisyyden suuriin kysymyksiin. Tällä hetkellä ilmaisussa kiinnostaa realismi.

– Tunteet ovat sellainen aihe, mitä olen käsitellyt tosi paljon. Maalatessa pystyy siirtämään omat tunteensa kankaalle. Nyt harjoittelen järkevää tilan kuvaamista ja anatomista oikeaoppineisuutta. En välttämättä tee luonnoksia, lähden vain tekemään. Yrittäminen ja epäonnistuminen ovat se, mistä lähdetään. Taiteen tekeminen ei ole suoraviivainen prosessi, hän toteaa.

Vanhemmat ovat tukeneet taideharrastusta.

– Taidetarvikkeita ei ole koskaan tarvinnut itse kustantaa. Vanhemmat ovat ensimmäinen yleisöni, nauraa Julia.

Nuorisovaltuustoon Julia lähti alun perin tuttujen kannustamana.

– Olen innostuja. Vaikuttaminen on kiinnostanut minua jo aikaisemminkin. Viime kaudella toimintaa varjosti korona, eikä ehkä saatu tehtyä niin paljon kuin toivoimme. Nyt on uusi minä ja uusi, tosi kiva porukka. Siellä kyllä viihtyy, hän kertoo.

Nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet ja varajäsenet saavat olla mukana lähes kaikissa kaupungin lautakunnissa.

– Tuoreena juttuna saimme edustajan puhe- ja läsnäolo-oikeuden kaupunginvaltuustoon. Yleensä niissä edustaa puheenjohtajamme Helmi Rantanen . Itse en vielä ole ollut, mutta menen kyllä heti, kun on aikaa, Julia tuumii.

Puhe- ja läsnäolo-oikeutta on Julian mukaan yritetty runnoa läpi jo useamman kauden ajan.

– Varsinaiset päättäjät eivät ole aiemmin olleet erityisen innostuneita. Kevään aikana kävimme tapaamassa useita ukilaisia eri puolueiden edustajia. Kun tapasimme toisemme kasvokkain, saimme ehkä läpi sen, että meitä kyllä oikeasti kiinnostaa.

Niin kutsuttu mopokielto tuotti Julian mukaan kiinnostavaa keskustelua.

– Kun mopoilu kiellettiin, tuli mieleen, että myös nuorilla on oikeus olla ja elää ja pitää elämän ääniä, hän kertoo.

Skeittiparkkia Julia pitää hienona saavutuksena.

– On ollut puhetta myös skeittiparkin töhryistä. Olisi tosi kivaa, jos sinne saisi jotain kunnollista graffitia, hän toivoo.

Kulttuurilla voi muuttaa maailmaa, uskoo Julia.

– Kaikkeen luovaan voi sisällyttää kannanottoja yhteiskunnan ja maailman tapahtumiin sekä ihmisten elämään.

Näkemäänsä Barbie -elokuvaa Julia piti sävyltään feministisenä.

– Oli ihanaa huomata, että naisten tekemät ja naisista kertovat elokuvat kiinnostavat. Tasa-arvo vaikuttaa minuun naisena päivittäin.

Sanna Halme

Fakta



Julia Hauta-alus



Ikä: 17

Syntynyt: Järvenpäässä

Asuu: Uudessakaupungissa

Perhe: Vanhemmat, kaksossisko ja nuorempi sisko

Opiskelee lukion 2. luokalla

Nuorisovaltuustossa toista kautta

Harrastukset: Kuvataide, jalkapallo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän