Kun kalatukusta tulikin panimo – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas sai alkunsa kolarista ranskalaisessa pikkukaupungista

0
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ensimmäiset tuotantotilat näyttivät tältä.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaana nykyisin tunnettu Fisutta Oy juhlii 30-vuotispäivää. Yhtiön vaiherikas tarina alkoi 1990-luvun alussa erikoisella tavalla.

Neljän laitilalaisen kaveruksen 14.10.1993 perustama yritys on kasvanut kolmessa vuosikymmenessä Suomen neljänneksi suurimmaksi panimoksi ja Pohjoismaiden suurimmaksi pienpanimoksi. Harva tietää, että alkujaan yrityksen ei suinkaan ollut tarkoitus edes valmistaa virvoitusjuomia tai oluttakaan, vaan viedä uusikaupunkilaista kalaa Keski-Euroopan markkinoille. Paria vuotta myöhemmin elintarvikkeiden vientiponnistelut vaihtuivat mehulimonaadien valmistukseen, ja yrityksen nimi Fisutta Oy Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:ksi.

Yrityksen perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja Totti Salko on nähnyt läheltä Wirvoitusjuomatehtaan koko olemassaoloajan.
– Ei me mitään panimoa oltu perustamassa vaan kalatukkua! Suuret suunnitelmat rysähtivät tosin markkinointireissulla kolariin ranskalaisessa pikkukaupungissa. Paikallisen autokorjaamon yrittäjä tykkäsi kyllä kovasti tuotteista, mutta kauppoihin asti ne eivät koskaan ehtineet.
Siispä liikeideasta luovuttiin ja päädyttiin aloittamaan limonaadin valmistus.

Tuotantolaitoksen sähköistäminen tuulen ja auringon voimalla jo vuonna 2001, maailman ensimmäisen gluteenittoman täysmallasoluen kehittäminen ja ainutlaatuiset vientisuunnitelmat ympäri maailmaa ovat suuren yleisönkin tuntemia esimerkkejä siitä, mitä peloton kokeilunhalu ja toisaalta vankka ammattitaito voivat yhdessä synnyttää.
– Vähän voi leuhkiakin, sillä olemme olleet monessa kohtaa muuttamassa koko alan markkinaa. Salko toteaa.

Vuoden 2022 lopulla aloittanut toimitusjohtaja Lauri Sipponen sai jatkaa pitkäaikaisen toimitusjohtaja Rami Aarikan työtä kohti seuraavaa kasvupyrähdystä.
Kolmen vuosikymmenen jälkeen Euroopan vientimarkkinat ovat jälleen ajankohtaistuneet Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla.
– Emme vieläkään lähde viemään kalaa Eurooppaan. Sen sijaan juomateollisuudesta löytyy vientiin tuote, minkä merkitystä kotimaassa ei vielä aivan tunnuta ymmärtävän. Nimittäin vesi, Sipponen kertoo. – Vedestä on tullut Euroopassakin niukka luonnonvara. Meillä Suomessa sen sijaan vettä riittää ja infra sen ympärillä on hyvää.

Tällä hetkellä Laitilan Wirvoitusjuomatehdas vie esimerkiksi Saksaan etenevissä määrin gluteenitonta tölkkiolutta salkuissa, mikä on suomalaisille sangen tuttu, mutta täkäläisille kaivattu erikoisuus.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän