Lähes kaikki Ugin vauvat saavat kristillisen kasteen

0
Kasteessa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi. Seurakuntapastori Veera Seppänen kastaa sylikummi Katri Varjosen pitelemän Reino Ilmarin. Vierellä kummit Johanna ja Teppo Lainio.

Kuusi viikkoa vanha Reino Ilmari Haapasaari oli 51. tänä vuonna kastettu lapsi Uudenkaupungin seurakunnassa. Reinon suurta päivää vietettiin Sakunkulmassa sunnuntaina, 22.10. Seurakuntapastori Veera Seppäsen toimittamaa kastetta olivat seuraamassa lähimmät sukulaiset ja ystävät.

Vanhemmilleen, Terhi ja Lauri Haapasaarelle , Reino on esikoinen. Lapsen nimi valittiin molempien suvuissa kulkeneista nimistä; sunnuntaihin asti pienokainen tunnettiin nimellä PA, Pauli-Antero .

Uudenkaupungin seurakunnassa lähes kaikki vauvat saavat kristillisen kasteen.

– Vain noin viisi lasta vuodessa jää kastamatta. Viime vuonna kasteita oli 67 ja edellisvuonna 83, Seppänen kertoi.

Haapasaarille oli itsestään selvää, että lapsi kastetaan, muuta vaihtoehtoa ei edes mietitty.

– Ristiäiset kulminoituvat tietysti paljon nimen julkistamiseen, mutta kyllä meille myös kristilliset arvot ovat tärkeitä, Lauri Haapasaari sanoi.

Kasteessa lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi. Reinon kastepuheessa pappi muistutti siitä, miten suuri ihme ja lahja lapsi on ja, miten jokainen on mittaamattoman arvokas omana itsenään.

– Teillä vanhemmilla, isovanhemmilla ja kummeilla on nyt käsissänne kokonainen elämä. Suurin lahja Reinolle on rukous.

Kummien valinta oli tuoreiden vanhempien mukaan sekä helppoa että vaikeaa, hyviä ehdokkaita oli niin monta.

–Meillä on sisaruksia, mutta ajattelimme, että he pysyvät joka tapauksessa meidän elämässämme, joten pyysimme kummeiksi hyviä ystäviämme.

Sylikummina oli Terhin kouluajoilta asti läheinen ystävä Katri Varjonen ja muina kummeina Johanna ja Teppo Lainio . Ympyrä tavallaan sulkeutui, sillä Terhin vanhemmat ovat Johannan kummeja. Kastepukuna oli Laurin Päivi -sisaren neuloma kaunis valkoinen pitsineulemekko.

Kastemaljana käytettiin samaa lasiastiaa, jossa Terhi ja hänen sisarensa on kastettu. Laurin kastemalja oli niin ikään mukana tilaisuudessa, sen tehtävänä oli toimia alustana kahvipöydän upealle kukka-asetelmalle.

Lapsen nimi oli salaisuus kasteeseen asti.

– Hyvä nimi, tutun kuuloinen. Osasimme odottaakin, että joku vanhanaikainen nimi tulee, Terhin isä Mauri Suikki sanoi.

Suikille ja Terhin äidille Hanna Martti-Suikille Reino on ensimmäinen lapsenlapsi. Laurin vanhemmille, Maija ja Antti Haapasaarelle , hän on kolmas.

Sakunkulma valikoitui ristiäispaikaksi siksi, että siellä on pidetty perheiden muitakin tärkeitä juhlia.

– Ensin me kyllä ajattelimme järjestää ristiäiset kotona, mutta täällä on kuitenkin enemmän tilaa. Varsinaisista järjestelyistä meidän osaksemme tosin jäi vain se, että tuomme vauvan paikalle, meillä on ihana lähipiiri, joka ilmoittautui heti tekemään tarjottavia, Terhi kertoi.

Veera Seppäsen mukaan valtaosa ristiäisistä pidetään kotona. Pappi keskustelee aina ennen ristiäisiä vanhempien kanssa näiden ajatuksista ja toiveista tulevan kastejuhlan suhteen.

– Ristiäiset ovat tärkeä ja yhteisöllinen juhla, jossa mennään perheen ja lapsen ehdoilla, juhlallinen, mutta rento tilaisuus.

Juhlan päähenkilö, Reino Ilmari, suhtautui varsin rauhallisesti ympärillään olevaan hälinään. Päälaen kastuminen ei juuri hätkäyttänyt ja myöhemmin, kun kastemekkoa ja sen sisällä olevaa ihmettä ihasteltiin, vauva katseli äitinsä sylistä tarkkaavaisesti ja hiljaa.

Hän ei vielä ymmärtänyt olevansa seurakunnan täysivaltainen jäsen, mutta sen lämmön ja rakkauden ilmapiirin, joka juhlapaikalla oli käsinkosketeltava, sen hän varmasti tunsi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän