Lähetysseura evakuoi työntekijänsä – Uudenkaupungin nimikkolähetti ei tiedä, koska voi palata

0
Suomen Lähetysseuran työntekijänä Sari-Johanna Kuittilo työskentelee niin israelilaisten kuin palestiinalaisten kanssa. Hän on syvästi huolissaan alueen tulevaisuudesta. Kuva on muutaman vuoden takaa Deheishedin pakolaisleiriltä, missä lasten iltapäiväkerhotyötä käynnistettiin Mu’taz Awadin johdolla.

Uudestakaupungista kotoisin oleva Sari-Johanna Kuittilo on työskennellyt Israelissa vuodesta 2005 alkaen. Suomen Lähetysseuran työntekijänä toimiva Kuittilo on asunut viimeiset kahdeksan vuotta Jerusalemissa ja pyhästä maasta on tullut hänelle jo toinen kotimaa.

Viime viikonloppuna palestiinalaisten Hamas-terroristijärjestö aloitti laajan hyökkäyksen Israelia vastaan ja maa ilmoitti pian olevansa sodassa.

– Tilanne on nostattanut monenlaisia tuntoja. Päällimmäisenä tällä hetkellä on suuri huoli. Jo se, mitä on tapahtunut ja niiden seuraukset, kuin myös mihin suuntaan tilanne tästä etenee, kertoi Suomessa parhaillaan oleva Sari-Johanna Kuittilo.

Tilanteen vakavuudesta kertoo se, että myös Suomen Lähetysseura on päättänyt evakuoida kaikki työntekijänsä pois maasta.

Sari-Johanna Kuittilon oli alun perin tarkoitus palata Israeliin kuluneella viikolla. Nyt paluusta ei ole tietoa.

– Näin erityisen vaikeissa tilanteissa haluaisin kyllä itse olla läsnä ja seisoa paikallisten rinnalla. Nyt voi olla heidän tukena olemalla yhteyksissä ja rukoilemalla.

Vuosien varrella Kuittilo on saanut paljon läheisiä ystäviä israelilaisista ja palestiinalaisista. Osa heistä on kuin perheenjäseniä. Sari-Johanna Kuittilo kertoo olevansa päivittäin yhteydessä paikallisiin.

– Ystäväni ovat olleet hyvillään siitä, että satuin olemaan Suomessa ja he ovat myös kannustaneet minua jäämään tänne siihen asti kunnes tilanne rauhoittuu, Kuittilo kertoi.

Kuittilo toimii Israelissa diakonian ja psykososiaalisen tuen asiantuntijana. Hän tekee työtä sekä Israelissa että Palestiinassa.

– Toimin läheisesti paikallisen kirkon diakoniatyöntekijän kanssa. Roolini on tukea hänen jaksamistaan, osaamistaan sekä työparina peilata ja pohtia työn sisältöä ja rakenteita. Olen myös mukana rakentamassa ja mahdollistamassa paikallisen diakoniatyön verkostoitumista eri toimijoiden kanssa, mikä tukee ja vahvistaa työtä ja työntekijöitä. Psykososiaalisessa työssä keskiössä ovat paikalliset työntekijät, mahdollistaen heille yksilö- ja ryhmätyönohjaukset. Järjestän lisäksi vertaistukitapaamisia ja työntekijöille hyvinvointipäiviä.

– Näemme Lähetysseurassa erittäin tärkeäksi paikallisten työntekijöiden oman jaksamisen ja hyvinvoinnin. Paikalliset itse sanovat monesti, että he ovat kaikki niin traumatisoituneet, että pitää ensin syventyä niiden työstämiseen yksilö- ja yhteisötasolla ennen kuin voidaan katsoa ulkopuolelle. Kuinka paljon tätä työtä onkaan taas edessä näiden tapahtumien jälkeen, huokasi Kuittilo.

Hän itse on löytänyt kanavan purkaa erilaisia tuntoja juoksemalla ja liikkumalla luonnossa koiriensa kanssa.

– Ja rukoilemalla erityisesti niinä öisinä tunteina, kun nukkuminen on haastavaa. Myös keskusteluissa paikallisten kanssa toistuu aina pyyntö rukouksiin.

Sari-Johanna Kuittilo kertoo viihtyneensä Israelissa hyvin. Tähän ovat vaikuttaneet niin kutsumus, työn merkityksellisyys, paikalliset ystävät sekä monivivahteinen elämäntyyli. Nyt jatkosta niin työn kuin siviilielämän suhteen ei ole mitään tietoa.

Kuittilo on myös ollut Uudenkaupungin seurakunnan nimikkolähetti jo vuosia. Hän kokee Suomesta työlleen saamansa tuen erittäin arvokkaana.

– Tuella on suuri merkitys monella tapaa niin itselle kuin paikallisille. Jo se tietoisuus, että joku muistaa ja ajattelee on merkittävä asia. Luonnollisesti saamamme tuki mahdollistaa työmme myös taloudellisesti.

– Mielestäni tarve lähetystyölle on erittäin suuri. Kristinuskon ydintä jokaisen ihmisen arvokkuudesta, rakkauden, rauhan ja oikeudenmukaisuuden sanomaa tarvitaan juuri tänä päivän, sekä sanoin että teoin, Sari-Johanna Kuittilo painotti.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän