Lämmin syksy saattoi verottaa ensi kesän kukkaloistoa

0
Tuoksuköynnöskuusama kukkii yleensä touko-kesäkuussa. Tämä kukinta ajoittui kuitenkin syyskuun loppuun.

Syyskuun keskilämpötila oli Ilmatieteen laitoksen 180-vuotisen mittaushistorian korkein, 15,8 astetta. Se pisti myös puutarhakasvien rytmin sekaisin. Kun kalenterin mukaan pensaiden ja perennojen pitäisi jo valmistautua talviunille, ne ovatkin innostuneet tuottamaan uusia kukkia.

Mitä tämä merkitsee kotipuutarhoille ja kuinka huolissaan nyt pitää olla?

– Aiheesta on puhuttu paljon asiakkaiden kanssa ja ihmetelty, kun esimerkiksi alppiruusut ovat ryhtyneet uudestaan kukkimaan. En kuitenkaan ole huolissani, lämpimiä syksyjä on ollut ennenkin, puutarhuri Harri Saarikko Kurjenpolun Taimipalvelusta sanoo.

Saarikon mukaan syksyn ylimääräinen kukinta heikentää kasveja ja näkyy ensi kesän vähäisempänä kukkaloistona. Muuten hän uskoo kasvien selviävän hyvin kevääseen, ellei nyt yhtäkkiä tule täysi talvi.

– Se on se pahin, mitä voisi tapahtua. Jos nyt tulisi kovia pakkasia, monet kasvit kyllä paleltuisivat. En usko, että talvi kuitenkaan vielä tulee. Viimeisin paha pakkastalvi, jolloin jopa omenapuita kuoli, oli 1986–87. Silloin oli kovaa pakkasta kolme viikkoa peräkkäin. 2015 oli myös kylmä talvi, mutta pakkasta ei ollut noin pitkään.

Tulevien pakkasten varalta arempia kasveja voi ryhtyä suojaamaan heti, kun maa on vähän jäätynyt. Saarikko suosittelee talvisuojaturvetta.

– Se ei ime lainkaan vettä, joten kasvit ovat turpeen alla todella hyvin suojassa. Havuja on käytetty talvisuojana sen takia, että niiden päälle satanut lumi on toiminut eristeenä. Jos lunta ei tule, havuistakaan ei ole mitään hyötyä.

Jos nurmikko on jäänyt pitkäksi, sen voi vielä leikata. Parhaiten nurmikko säilyy talven rasituksilta 7–10 sentin mittaisena. Viimeisen leikkauksen jälkeen ruohonleikkurin voikin jo viedä varastoon, nurmikko ei enää kasva.

Niin kauan kuin maa ei ole jäässä, puutarhaan voi vielä istuttaa astiataimia sekä kukka- ja talvivalkosipuleita. Hyvin juurtuneet astiataimet pärjäävät maassa talven yli ja heräävät keväällä eloon, puutarhuri vakuuttaa. Myyrätuhojen varalta on hyvä käyttää karkotteita.

– Nykyään on olemassa myyräkarkotteita, jotka todella toimivat. Nyt on aika myös varautua siihen, että hiiret  ja muut pienjyrsijät tulevat sisälle rakennuksiin, tukkia ylimääräiset raot ja asettaa räpsiä.

Lämmin syksy on näkynyt puutarhakaupassa sikäli, että ihmiset viihtyvät pihatöissä tavallista pitempään. Kalenteria katsoessa tekee myös mieli koristella pihaa kanervilla tai callunoilla, mutta samalla tuntuu pahalta heittää vielä kukoistavia kesäkukkia pois.

– Tämä se ongelma vähän on. Meillekin kanervat ja callunat ovat tulleet hyvissä ajoin, mutta, kun kastelemme niitä säännöllisesti, ne pysyvät hyvinä. Tänä vuonna voi toisaalta käydä niin, että callunat loppuvat tavallista aikaisemmin kaupoista sillä Saksassa, josta ne tulevat, on myös ollut hyvin lämmintä, Saarikko kertoo.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän