Lauluyhtye Rajaton konsertoi Laitilassa

0
Lauluyhtye Rajaton esiintyy Laitilassa tammikuussa.

Kustaa Hiekan mielestä maailma on kiinnostava, avara ja kaunis. Tämä ajatus on myös Laitilan Kustaa Hiekka -kulttuuriviikon taustalla. Teollisuusneuvos Kustaa Hiekan elämäntyön kunnioittamiseksi Laitilassa järjestetään vuosittain Kustaa Hiekka -kulttuuriviikkoa tammikuun viimeisellä viikolla, ajankohtana, jolloin Kustaa Hiekan Lukutupa vihittiin käyttöön vuonna 1937 Suomen ensimmäisenä maaseudun kirjastorakennuksena.

Kulttuuriviikolla koetaan kiinnostavia, monenkirjavia kulttuuri- ja taide-elämyksiä. Kulttuuriviikolla myös ammennetaan kaukaa ja läheltä. Kustaa Hiekan matkalaukku oli aina valmiiksi pakattuna uusien seikkailujen varalta. Kulttuuriviikolla suhtaudutaan yhtä uteliaasti elämään ja maailmaa kohtaan.

Nyt järjestyksessään 16. kulttuuriviikkoa vietetään sanataide-teemalla ”Elävät sanat”. Sanataide on kaikkea, mikä liittyy sanoihin, kieleen ja kertomiseen. Sanataiteessa voidaan hyödyntää eri taiteenlajeja, se voi olla vaikka piirrettyä, laulettua tai kehollista ilmaisua. Erityisen hienosti kulttuuriviikon kaksi tulevaa konserttia saavat sanat elämään, kun erinomaiset, Suomen eturivin muusikot saapuvat konsertoimaan Laitilaan.

Perjantaina 26.1. Laitila-salissa konsertoi A U R A L, joka on omaääninen laulaja-lauluntekijä ja pianisti. Taiteilijanimen takana on pitkän soolouran tehnyt laulutekijätohtori Laura Sippola. Hän kirjoittaa lauluissaan ihmiselämän ristiriitaisuuksista. A U R A L kuvaa ihmisyyttä lämmöllä ja armeliaisuudella ja tuo valoa pimeimpäänkin sopukkaan. Puhuttelevat kappaleet hykerryttävine melodioineen jäävät mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Laura Sippolan kanssa Laitilassa konsertoivat Suomen eturivin muusikot Peter Engberg (kitara), Tuure Koski (basso) ja Kepa Kettunen (rummut). Lämpimästi tervetuloa ainutlaatuiseen konserttiin.

16. Kustaa Hiekka -kulttuuriviikko käynnistyy kauan odotetulla vierailukonsertilla, kun sunnuntaina 21.1 FinnLamex-hallin lavalle astuu Suomen tunnetuin ja pitkäikäisin a cappella-yhtye Rajaton. Rajaton tunnetaan erityisesti kekseliäästä ohjelmistostaan ja teknisestä taituruudestaan. Lauluyhtye on kysytty esiintyjä maailmalla, ja yhtye konsertoikin tiuhaan Suomen rajojen ulkopuolella. Rajaton konserteissa kuullaan yhtyeen uran varrelta poimittuja yleisön suosikkikappaleita sekä aivan uusia sävellyksiä. Rajaton lauluyhtyeessä laulavat Essi Wuorela, Aili Ikonen, Soila Sariola, Antti Annola, Ahti Paunu ja Jussi Chydenius.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän