
– Pyrimme tarjoamaan kansainväliselle markkinoille myös kalastusoppaan kanssa matkapaketteja, joihin kuuluu kuljetukset ihan Turun lentoasemalta asti tänne Merikoivulaan, paikan myynti- ja markkinointipäällikkö Tõnu Steinberg kertoo.
Hän huomauttaa, että Suomea ei tunneta kuitenkaan vielä erityisenä kalastusmaana, kuten esimerkiksi vaikka Norja. Tunnettavuuden saavuttaminen vie aikaa ja Merikoivulan toiminta on sekin itsessään vielä suhteellisen uutta.
– Tavoitamme sekä kotimaisia että kansainvälisiä vieraita, mutta meidän mökkikanta sisältää enempi isojen henkilömäärän mökkejä. Se tarkoittaa, että vieraat ovat meillä yleensä isompia ryhmiä, hän huomauttaa.
Lisäksi suomalaiseen kalastuskulttuurin kuuluu se, että kalastamaan mennään kahdestaan tai kolmistaan. Enemmistö kalastusmatkailijoista tulee tällä hetkellä Baltian maista.
Sikaniemenlahdella, minkä rannalla Merikoivula sijaitsee, kalastusta haittaa kivikkoinen ja matala pohja. Steinberg kertookin, että esimerkiksi isoimmilla veneillä voi olla hankaluuksia saapua rantaan.
Merikoivulasta löytyy kahdeksan vuokrattavaa venettä, neljä isompaa ja neljä pienempää. Lisäksi löytyy myös kuusi soutuvenettä.
– Sinällään ei ole väliä, jos kalastajat tulevat kaempaa, niin mennäänkö vesille täältä tai Ukista. Kyllä täältä kalaa löytyy.
Yleisimmät kalat, mitä alueelta kalastetaan, ovat hauki ja ahven. Vesissä uiskentelee myös lahnoja ja kuhia.
– Viimevuotinen ennätyskala oli marraskuun alusta 10,5 kiloinen hauki. Toki kala uiskentelee siellä missä haluaa. Vaikea on vastata kysymyksiin, että missä on haukia, Steinberg naurahtaa.
Paikalta löytyy nykyaikaiset ja uudet perkauspöydät, savustusuunit ja kaasugrillit, jotka takaavat myös, että saaliista pääsee heti nauttimaan.
Merikoivula tekee yhteistyötä kalastusopas Jani Ollikaisen kanssa, jonka avulla yritys tarjoaa opastettuja kalastusmatkoja. Ne sisältävät itse kalastamisen lisäksi monta muuta asiaan liittyvää oheistoimintaa.
– Isommalle ryhmälle voidaan pitää luentoja, joissa kerrotaan esimerkiksi kalastusvälineistä. Vesillä opas näyttää vähän kuin kädestä pitäen, miten oikeaoppisesti toimitaan.
Yhteistyö alkoi vasta tämän vuoden puolella, joten käyttöä ei ole vielä ollut liikaa. Opastetuista kalastusmatkoista löytyy tietoja myös Visit Finlandin kautta.
Kalastusmatkailun sesongit sijoittuvat kevääseen ja syksyyn. Kesälläkin kalaa kyllä löytyy, mutta Sikaniemenlahden veden lämpötila saattaa nousta sen verran korkeaksi, että avovesiltä löytyy paremmin kalaa.
– Ympärivuotista touhua kalastushan on, mutta pilkkijöitä emme ole vielä löytäneet. Ehkä sekin joku päivä tulee, Steinberg sanoo.
Viime vuonna Merikoivula onnistui tuplaamaan liikevaihtonsa edellisestä vuodesta ja tänä vuonna on odotettavissa myös 50 prosentin nousu viime vuoteen.
– On mukava huomata, kuinka meidät on paikkana huomioitu sekä myös tämän kalastusmatkailun osalta. Kyllä me tähän haluamme panostaa ja tehdä olosuhteet kunnollisiksi perkauspöydistä lähtien, Steinberg päättää.