Itse tutustuin Heikkiin 90-luvun alussa hänen toimiessa työpaikkamme pääluottamusmiehenä. Helppoa aito työpaikkatason edunvalvonta ei liene koskaan, mutta erityisen vaikeaksi sen teki silloinen työnantajamme ja hänen asenteensa – toisaalta se vahvisti ja loi meihin yhä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Työnantajamme mielestä arvostelimme tyhjänpäiväisesti hänen toimintatapojaan. Heikki Kuusisto joutui puolustamaan työntekijöiden oikeuksia työnantajamme ratkaisuissa aina oikeutta myöten.
Toimintaan kuului myös työnantajamme uskonnollinen painostus – mistä tuli taannoin myös ennakkoratkaisu hovioikeudesta Suomessa. Jättäydyttyään työpaikkamme varaluottamusmieheksi 1999, Heikki oli silti aina tukena kaikessa työpaikkatoiminnassa.
Neuvoa saattoi häneltä kysyä aina – vuorokaudenajasta riippumatta. Se mitä hän lupasi, sen hän myös piti. Luottamus ja luotettavuus edunvalvonnassa oli tuolloin vahvaa, vaikka jotkut kutsuivat sitä itsepäisyydeksi. Mallia tuon ajan yhteenkuuluvuudesta ja Heikistä voimme ottaa yhä.
Heikki oli vakaumuksen omaava duunari. Hänen mielipiteensä ei vaihdellut sään mukana ja hän puolusti aina heikompaa eli palkansaajaa. Eläkepäivinään samoilu Itä-Suomen luonnossa oli Heikille tärkeää – karhun kohtaaminen näköetäisyydeltä kokemuksista ykkönen.
Osasto 100:n pitkäaikaiset aktiivit jäävät kaipaamaan Heikkiä sekä hänen ”omana persoonanaan” – rauhallisesti myhäilevää olemustaan.
Pitkäaikainen työtoveri,
puheenjohtaja
Mikko Ahomäki
Turun Seudun Linja-autohenkilökunta ry