Nystarsin naisille jatkoaikatappio – Poikien SM-joukkueella vaikeaa Oulussa

0

Naisten salibandyn ykkösdivarissa oli melkoisen pitkä treenijakso ja lähes neljän viikon pelitauko loppui viikonloppuna. Sarjan keskivaiheilla majaileva Nystars matkusti pääkaupunkiin lauantaina saaden vastaansa samoissa pisteissä olleen Helsinki Unitedin.

Kamppailu oli vaikea ja ukilaisten maalivahti Ruska Kerttula joutui paiskimaan hommia tosissaan pitääksen reikäpallon poissa selkänsä takaa. Tilanne oli puolen tunnin kohdalla jo 4–0 ja ”Nyssen” haaveet vieraspinnoista etenivät kaiken aikaa kauemmas.

Liina Hyytiän ( Riina Rantanen ) kavennus toi pientä lohtua, mutta Laura Lahden 4–2-maali Laura Walleniuksen esityöstä viimeisen erän alussa herätti jo enemmän ajatuksia pelin kääntämisestä.

Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettäessä kotijoukkue johti 5–2. Sisukkaasti Nystars teki lopussa töitä. Ensin Lahti ja Wallenius juonivat samalla yhdistelmällä pelin 5–3:een ja neljä minuuttia ennen loppua maalivahti Kerttula lähetti Hyytiän alivoimalla taituroimaan 5–4-osuman.

Lopussa tasoitusta haettiin ilman veskaria ja tämä tuotti tulosta. Hyytiä tarjoili ja Rantanen iski riemastuttavan tasoituksen 30 sekuntia ennen loppua.

Kotijoukkue pystyi kuitenkin jatkoajalla kääntämään pelin edukseen, mutta Nystarsille arvokas vieraspiste hienon viimeisen erän nousun ansiosta.

Ensi lauantaina ollaan mielenkiintoisen koitoksen äärellä. Nystars pääsee pitkästä aikaa kotikentälle ja vastustaja tulee Mynämäeltä. Sarjaa johtava SBS Wirmo ja Nystars ottavat mittaa toisistaan kello 13 alkaen.

17-vuotiaiden SM-sarjassa porskuttava poikien joukkue lähti pitkälle pelimatkalle Ouluun, jossa vierähti koko viikonloppu. Oululaisvastustajista OFBC oli ensin vastassa ja tämä oli tuikitärkeä koitos ukilaisille, koska taisteltiin samoista sarjasijoituksista.

Valitettavasti kamppailu lähti väärille urille heti alussa. Peli oli 3–0 ekassa erässä ja joukkue ei päässyt omalle tasolleen. Toisessa erässä Nystars heräsi taistelemaan ja viimeiseen erään mentiin 4–3-tilanteessa. Kaksinkamppailuvoittoja tuli liian vähän ja kotijoukkue kiiti lopulta selkeään 8–3-voittoon.

Sunnuntain peli oli parempaa tekemistä, mutta vastustaja oli kovempaa mallia. Perinteikäs seura OLS joutui koville ja Nystars pystyi pitämään pelin tasaisena kahden erän verran.

Tasatilanne 3–3 vaihtui viimeisessä erässä 7–3-lukemiin ja näin ukilaispoppoo joutui toistamiseen poistumaan kallella kypärin.

Nystarsin pojat yrittävät ensi sunnuntaina kotikentällä päästä takaisin voittojen tielle. Tilaisuus on otollinen, sillä vastassa on toiseksi viimeisenä majaileva Pelicans Lahdesta. Ottelu alkaa kello 14.

Juha Laine

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän