
– Meillä on tänä vuonna viljelyssä kolmea eri kurpitsalajiketta. On tämä jättikurpitsa, lajikenimenäkin halloween ja sitten on hieman pienempi lajike gomez. Molemmat sopivat lyhtykaiverruksiin, mutta myös syötäviksi. Uutena tulokkaana joukossa on hokkaidokurpitsa, mikä soveltuu erinomaisesti ruoanlaittoon, kertoi Janne Leino
Takavuosina suomalaisille tuli kurpitsasta mieleen vain Saarioisten kurpitsapikkelsi, tai Tuhkimon vaunut.
Kurpitsa on kuitenkin erittäin monipuolinen raaka-aine keittiössä. Sen kovan kuoren alla olevasta hedelmälihasta voi valmistaa niin keittoa, pastaa kuin piirakkaa. Myös kurpitsan siemenet voi hyödyntää paahtamalla ne uunissa.
– Kurpitsan mieto maku muuttuu kypsentäessä makeammaksi, joten esimerkiksi kurpitsasosekeitto maistuu yleensä myös lapsille. Lisäksi keitto on äärettömän helppo valmistaa, vinkkasi Leino.
Myös viljelykasvina kurpitsa on suhteellisen vaivaton.
– Kurpitsa on tosin hallanarka, joten istutusajankohta tulee harkita tarkasti, selvitti Leino.
Liisalan tilalla kurpitsojen siemenet kylvetään potteihin toukokuun alkupäivinä. Pikkutaimet siirretään ulos peltoon kesäkuun alkupuolella, säiden niin salliessa.
– Meillä kurpitsat istutetaan biomuovilla päällystettyihin kohopenkkeihin. Kasvukauden aikana on huolehdittava siitä että kurpitsat saavat riittävästi vettä ja ravinteita ja vähän rikkaruohoja on joskus kitkettävä kasvien ympäriltä. Mutta muuta varsinaista hoitoa kurpitsat eivät tarvitse.
– Kurpitsat eivät syystä tai toisesta myöskään maistu peuroille tai muille eläimille, joten siinäkin suhteessa kurpitsojen viljely on helpompaa, moniin muihin kasveihin verrattuna, lisäsi Leino.
Jokainen taimi tuottaa 1–3 kurpitsaa.
Liisalan tilalta keskikokoisia, eli 2–4 kilon luomukurpitsoja, menee tukun kautta myös vähittäistavarakauppoihin.
– Jättikurpitsat myymme suoraan tilalta kuluttajille. Jo ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ruokakaupan vihannestiskillä ei ole tilaa näille jäteille, Leino hymyili.
Viime vuosina yhä useampi on innostunut kurpitsalyhtyjen kaivertamisesta. Salon kaupungissa on valaistujen kurpitsojen ympärille syntynyt jopa usean viikon kestävä kurpitsatapahtuma.
– Meillä jälkikasvu yleensä huolehtii kurpitsalyhtyjen kaivertamisesta. Osan lyhdyistä nostamme taas suoramyyntipisteen katolle. Toivottavasti ne tuovat iloa myös ohikulkijoille, Janne Leino toivoi.