Mukaansatempaavassa konsertissa annetaan tilaa improvisaatiolle ja yhteissoiton ilolle. Jokainen konsertti on ainutlaatuinen ja mukana on aina ripaus arvaamattomuutta. Mitä vaan voi tapahtua.
Osmo Ikonen on tuttu lukuisista TV-ohjelmista. Merkittävimpänä mainittakoon SuomiLove, jossa Osmo toimii ohjelman solistina ja sovittajana. TV-tuotantojen lisäksi Osmo on julkaissut neljä soololevyä ja oli vastikään uransa päättäneen, huippusuositun Sunrise Avenue -yhtyeen jäsen.
Lenni-Kalle Taipale puolestaan kuuluu Suomen työllistetyimpien kapellimestarien kaartiin. Eleikkäästä ja tyylitajuisesta soitostaan tunnettu pianisti johtaa mm. The Voice of Finland -ohjelman housebändiä ja hänen soittoaan voi kuulla Elämäni biisi -ohjelmassa, sekä lukuisissa muissa yhteyksissä.
Tähän kaksikkoon kun lisätään mukaan nuori rytminero Joonas Kaikko , on seikkailu joulumusiikin maailmassa valmis alkamaan!
Joulurieha -konsertti kuullaan kulttuurikeskus Crusellissa perjantaina 2.12. klo 19.00. Lippuja ennakkoon kulttuurikeskus Crusellista ja Lippupisteen myyntikanavista.