Päättärit sinetöivät kesäkauden Santtiossa

0
Viileästä kelistä huolimatta ihmiset viihtyivät ruuan ja livemusiikin parissa. Ravintolasta sai lainata vilttejä ja osa oli niitä hyödyntänytkin jo päiväsaikaan.

– Tultiin heti ekana pomppulinnalle ja sitten kasvomaalausjonoon, kertovat siskokset Lotta ja Vilma Kuikanmäki .

Lotta ja Vilma ovat perheineen muuttaneet vasta elokuussa Heinävedeltä Lokalahdelle, joten Santtioranta ei ollut heille entuudestaan tuttu. Molemmat tytöt tunnustautuvat innokkaiksi uimareiksi ja soutajiksi, joten ensi kesänä todennäköisesti tulee Santtiorannassakin käytyä.

– Äiti kertoi, että täällä on tällainen tapahtuma ja me kaikki haluttiin tulla, Lotta kertoo ja viittaa sisaruskatraaseensa, josta suurin osa löytyy pomppulinnan uumenista.

Päättäjäisiin ovat saapuneet myös Rosa Kavasto ja Heli Rinne , jotka istuvat katetussa pöydässä lämpimästi pukeutuneina.

– Lasten takia tänne tultiin, tuolla pomppulinnassa ne näyttävät viihtyvän, toteaa Laitilasta paikalle tullut Kavasto.

Kavaston ja Rinteen mielestä on kivaa, kun tällaisia tapahtumia järjestetään.

– Vähän lämpimämpää voisi tietysti olla, mutta muuten on oikein mukavaa. Ilotulitukseen asti täällä aiotaan olla.

Kesäkausi Santtiorannassa on Sirpa Pääkön mukaan sujunut hyvin.

– Kausi oli erittäin hyvä ja onnistunut. Matkustajamäärät ovat nousseet joka vuosi, ja tänä vuonna oli paljon täysinäisiä arkipäiviäkin, iloitsee Sirpa Pääkkö Santtioranta Campingista.

Sunnuntaina viimeisetkin matkailijat poistuvat alueelta ja maanantaina alkaa paikan siivous ja talviteloille laitto.

– Ensi kesän suunnitelmia tehdään tarkemmin vasta talvella, mutta jatkamme ja kehitämme toimintaa sekä täällä että Pakkahuoneella, Pääkkö kertoo.

Matkailijoita riitti Pääkön mukaan tänä kesänä myös muista maista. Vähäiset aurinkopäivät taas vaikuttivat siihen, että paikkakuntalaisia näkyi vähemmän uimarannalla.

– Saksalaiset ovat suurin ryhmä ulkomaalaisista matkailijoista. Retkeilyautot eli pakettiautot, joihin on tehty majoitustilat ovat lisääntyneet, varsinkin saksalaisten keskuudessa.

Tänä kesänä ensimmäistä kertaa Pakkahuoneen vierasvenesataman ja Santtioranta Campingin majoittujien kesken järjestettiin arvonta, jonka voittaja sai ilmaisen majoitusyön sekä 10 000 euroa. Tavoitteena oli houkutella lisää matkailijoita etenkin vierasvenesatamaan.

– Kaikki, jotka siis maksoivat yöpymisen joko Pakkahuoneella tai Santtiorannassa, saivat arvan, Sirpa Pääkkö selventää.

Arpaonni suosi Michiganista muutama vuosi sitten Helsinkiin muuttanutta Charlie Kurthia.

– Aiemmin kesällä vuorasimme auton ja ajelimme pitkin Länsi-Suomea. Silloin päädyimme ensimmäistä kertaa myös tänne, kertaa Kurth.

Arpavoiton myötä Kurth ja hänen puolisonsa Pippin Schupbach saapuivat Uuteenkaupunkiin päättäjäisviikonlopuksi, ja olivat ehtineet käydä pyöräilemässä Velhoveden kierroksen.

– Saaristo on niin upea ja auringonlaskut mielettömiä. Aurinko on kyllä siirtynyt hurjasti viime kerrasta, Kurth nauraa.

Santtioranta saa kehuja pariskunnalta muun muassa viihtyvyydestä, siisteydestä ja kansainvälisyydestä.

– Ja tuo sauna, me rakastamme sitä, molemmat henkäisevät kuin yhdestä suusta.

Päättäjäiset jatkuivat rennoissa tunnelmissa pitkälle iltaan, jossa juhlaväki sai nauttia vielä niin livemusiikista kuin ilotulituksestakin.

Sanni Artiola

edit. 4.10. klo 8.35 juttuun korjattu arpajaispalkinto.
Palkintona oli 10 000 euroa rahaa voittajalle, ei siis vain majoitusyö, kuten jutussa virheellisesti kerrottiin.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän