”Parhaat synttärit ikinä”

0
Taika-Petterin esitykseen kuului muun muassa jongleerausta ja vatsastapuhumista.

On hienoa olla täyskymppi, laulettiin Uudenkaupungin seurakuntakeskuksella, kun tänä vuonna 10 vuotta täyttäneet pääsivät juhlimaan syntymäpäiviään.

– Tällä kertaa ilmoittautuneita oli 112, mutta ihan kaikki eivät päässeet paikalle. Kivasti on tänään mennyt, hymyilee Uudenkaupungin seurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyönohjaaja Jaana Kulmala .

Jo yli 30 vuotta kestänyt perinne on kestänyt katkeamattomana jopa läpi haastavien korona-aikojen.

– Silloin ensimmäistä kertaa järjestettiin 10-synttärit kolmessa osassa. Järjestely oli niin toimiva, että olemme sen jälkeen järjestäneet synttärit kahdessa osassa, Kulmala kertoo.

Synttäreiden viihdetarjonnasta huolehti Taika-Petteri , jonka ohjelmanumerot hämmästyttivät ja naurattivat. Innokkaita vapaaehtoisia avustajiakin löytyi yleisöstä Taika-Petterille yllin kyllin.

Temppujen jälkeen lapset jaettiin kahteen ryhmään, joista toiset riensivät herkuttelemaan, ja toiset jäivät Taika-Petterin avulla harjoittelemaan erilaisia temppuja.

– Jos oltaisiin täällä viikko, niin meillä olisi hieno sirkusspektaakkeli, Taika-Petteri kehuu lapsia, jotka rohkeasti lähtevät kokeilemaan muun muassa jongleerausta.

Jäätelöltä saapunut Daniel Mickelsson on enemmän kuin tyytyväinen 10-synttäreihin.

– Nää oli parhaat synttärit ikinä, ilmoittaa ensi viikolla 10 vuotta täyttävä Daniel.

Jäätelöannoksen päälle hän oli koonnut vaahtokarkkeja, strösseliä ja suklaakastiketta.

– Taika-Petterin esityksessä hauskinta oli vatsastapuhuminen, Daniel tuumii.

Juhlien lopuksi halukkaat pääsivät ottamaan kuvat Taika-Petterin esityksestä tutuiksi tulleiden Jakke Jääkarhun ja Armas Karhun kanssa, ja ovella jokainen osallistuja sai mukaansa vielä ruusun.

Sanni Artiola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän