– Jos Raine ei pääse lenkille, se nostaa kauhean mekkalan, nauraa Pirkko Palonen.
Niinpä kaksikko tekee päivittäin kävelylenkit Uudenkaupungin keskustassa. Toisen aamulla ja toisen iltapäivällä.
– Vain silloin, kun sataa kaatamalla, jäämme sisälle. Rainen paksu turkki kestää hyvin pientä tihkua tai kevyttä lumisadetta, selvittää Palonen.
Komean turkkinsa Raine on perinyt emoltaan, joka oli norjalainen metsäkissa. Isästä ei ole täyttä varmuutta.
– Turkin lisäksi Raine on perinyt emonsa luonteen. Norjalaiset metsäkissat ovat tunnetusti ihmisystävällisiä. Rainekin ottaa helposti kontaktia vieraisiinkin ihmisiin.
Ei siis ihme, että kävelylenkeillä Rainella riittää ihailijoita ja rapsuttajia. Aivan vieraatkin ihmiset pysähtyvät ihastelemaan ja silittämään kissaa.
– Se onkin todella harmi, että lapsia Raine pelkää. Olisi niin mukavaa, että lapsetkin voisivat tulla tutustumaan kissaan, Palonen harmittelee.
Rainella on kuitenkin rajansa. Liian pitkään kadulla ei sovi seurustella.
– Jos jään pitkäksi aikaa juttusille, niin Raine kyllästyy ja ujuttaa itsensä irti valjaista. Sellaisia valjaita ei kuulemma olekaan, joista kissa ei halutessaan pääsisi irti, kertoo Palonen.
Raine-kissan kanssa lenkkeillessä onkin syytä noudattaa kissan mielitekoja.
– Menemme siis sinne, minne kissa haluaa. Ainoa poikkeus on, että pihoille en Rainea päästä.
Kun lenkki sujuu kissan ehdoilla, se voi kestää pitkäänkin. Katujen varsilla on paljon haisteltavaa ja ihmeteltävää. Erityisen mielenkiintoisia ovat Rainen mielestä vanhojen talojen kivijaloissa olevat tuuletusaukot.
– On päiviä, kun lenkki sujuu hyvinkin rivakasti, ja joskus taas emme etene edes puolta korttelia. Hermoja tämän kaverin kanssa ulkoilu vaatii, Palonen myöntää.
Nyt seitsemän vuotta täyttänyt Raine tuli Pirkolle puolitoistavuotiaana kodinvaihtajana.
– Raine oli täysin sisäkissa muuttaessaan luokseni. Minä kuitenkin halusin kissan pääsevän ulos ja näin kaupungissa kerrostalossa asuessa on valjaissa lenkkeily ainoa mahdollisuus.
Vaikka kissan kanssa lenkkeily onkin joskus hermoja kiristävää, haluaa Pirkko antaa Rainelle ulkoilun tuoman elämyksen.
– Haluan, että se saa olla kissa, kuljeskella ja katsella. Haistella maan tuoksuja ja ihmetellä lintuja ja pörrinkäisiä.
Päivittäisten ulkoiluhetkien tuoma etu on se, että sisällä Raine on hyvin rauhallinen. Se ei kaipaa ylimääräistä viihdytystä.
Kaupungin erilaisiin ääniin, kuten autoihin, mopoihin ja työkoneisiin Raine on jo tottunut. Joskus se saattaa pelästyä jotain äkillistä pamausta. Raine ei myöskään pahemmin noteeraa lenkillä olevia koiria.
– Joskus joku kiltti koira tulee haistelemaan Rainea ja se on ihan ok, kertoo Pirkko.
Toista Uudenkaupungin keskustassa säännöllisesti lenkkeilevää kissaa ei Pirkko tunne.
– Viime kesänä tapasimme vanhan kirkon luona toisen valjaissa olevan kissan. Kävi ilmi, että kissa oli perheensä kanssa lomamatkalla veneilemässä. Eli kissat kyllä sopeutuvat moniin asioihin, kun niitä vain malttaa opettaa.
On kuitenkin yksi asia, mitä Raine ei osaa tehdä, eikä Pirkko aio sitä kissalleen opettaa.
– Raine ei osaa kiivetä puuhun. Onneksi, sillä muuten nämä meidän lenkit kestäisivät ikuisuuden, Pirkko Palonen hymyilee.
Huomenna keskiviikkona 4.10. vietetään Maailman eläinten päivää.
