SPR:n Ugin osaston Nälkäpäiväkeräys tuotti tuhansia

0
Nälkäpäiväkeräykseen osallistuttiin Uudessakaupungissa ansiokkaasti.

Suomen Punaisen Ristin Uudenkaupungin osaston Nälkäpäivän lipaskeräykseen lahjoitettiin 4660,63 euroa. Lipaskeräykseen osallistui 56 lipaskerääjää. Kerätyillä varoilla autetaan äkillisen kriisin kohdanneita niin kotimaassa kuin maailmallakin. Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin Uudessakaupungissa 28.–29. syyskuuta.

– Haluamme kiittää kaikkia kerääjiä sekä yhteistyöhaluisia kauppoja, joiden edustoilla kerääjämme toimivat, Punaisen Ristin Uudenkaupungin osaston keräysjohtaja Kyösti Hallikainen .

Hallikainen on erityisen iloinen siitä, että partiolaiset tulivat uutena kerääjäryhmänä mukaan tälle vuodelle.

– Aikaisempien vuosien tapaan ryhmä Novidan opiskelijoita sekä joukko Eläkeliiton Kalannin yhdistyksen jäseniä antoivat kampanjalle vahvan panoksensa. Ilahduimme myös siitä, että keräyspaikoilla niin moni pysähtyi ja halusi osallistua keräykseen, Hallikainen lisää.

Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka avulla Punainen Risti auttaa konfliktin tai luonnononnettomuuden kohdanneita eri puolilla maailmaa. Varoja ei ole ennalta sidottu mihinkään kohteeseen, joten apua on mahdollista ohjata nopeasti sinne, missä tukea eniten tarvitaan. Suomessa katastrofirahastosta autetaan esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneitä.

Nälkäpäivä-keräykseen voi osallistua verkossa lokakuun loppuun asti. Verkossa voi lahjoittaa tai perustaa oman digikeräyksen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän