Talkoovakuutus tuo turvaa niin talkoolaiselle kuin järjestäjälle

0
Talkoiden järjestäjän on syytä pohtia myös talkoovakuutuksen tarpeellisuutta.

– Mökki- ja pihatalkoissa sattuu monenlaisia vahinkoja, mutta onneksi ne ovat usein pieniä. Liukastutaan syksyn lehtiin, törmätään tellinkeihin, kompastutaan metsän risuihin tai pudotaan tikkailta. Myös työkalujen terät voivat aiheuttaa vammoja, kertoo LähiTapiolan talkoovakuutusten kehityspäällikkö Kirsi Katainen.

Useimmiten talkoovakuutuksesta korvataankin hoitokuluja juuri pienten kolhujen, murtumien, nyrjähdysten ja venähdysten hoidosta. Tyypillisesti niistä selvitään yhdellä lääkärikäynnillä.

– Toki pahimmillaan vaikka putoaminen korkealta voi vaatia sairaalahoitoa tai onnettomuus moottorisahalla aiheuttaa vakaviakin vaurioita. Pysyvään haittaan tai kuolemaan johtavat onnettomuudet ovat kuitenkin harvinaisia, toteaa Katainen.

Talkookulttuuri voi Suomessa edelleen hyvin, ainakin jos tarkastellaan otettuja talkoovakuutuksia. Niiden määrä on pysynyt LähiTapiolassa suunnilleen samalla tasolla koko Kataisen parikymmenvuotisen työuran ajan.

Todellisuudessa talkoiden määrä on paljon suurempi kuin otettujen vakuutusten, koska kaikki talkoiden järjestäjät eivät aina huomaa ottaa talkoille vakuutusta. Näin on varsinkin silloin, kun on kyse yksityishenkilöistä eikä esimerkiksi taloyhtiöistä tai järjestöistä.

– Jos jokaisella talkoolaisella on oma tapaturmavakuutus, ei yhteistä talkoovakuutusta välttämättä tarvita. Järjestäjälle voi kuitenkin olla helpompaa ottaa yhteinen vakuutus kuin kysellä jokaisen talkoolaisen vakuutuksia erikseen, kertoo Katainen.

Talkoiden järjestäjän tulee kantaa vastuunsa talkoolaisten turvallisuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tehtävät työt määritellään etukäteen ja osallistujille osoitetaan heidän taitojensa mukaisia töitä. Työlista on syytä käydä läpi yhdessä. Mitä kenenkin on tarkoitus tehdä ja missä järjestyksessä?

Talkoiden järjestäjä myös pitää huolta, että työkalut ovat ehjiä ja suojavarusteita on riittävästi. Varaa siis paikalle tarpeeksi esimerkiksi työhanskoja. Entä tarvitaanko lisäksi kypäriä, suojalaseja, turvavaljaita tai kumisaappaita? Ovatko tikkaat ja muut välineet kunnossa?

Jokaisen talkoolaisen on myös hyvä ymmärtää yhteisten talkoiden pelisäännöt.

– Sovitaan vaikka, että työt tehdään ensin ja vasta sitten käydään pizzan ja oluen kimppuun, jotta kaikki pysyvät työkunnossa.

Talkoovakuutuksella turvataan talkooväki tapaturmien varalta. Vakuutus on tarkoitettu lyhytaikaista ja palkatonta talkootyötä varten. Se on voimassa yhdestä vuorokaudesta vuoteen kerrallaan.

Vakuutuksesta korvataan tapaturman hoitokuluja. Lisäksi siihen sisältyy turva kuoleman ja tapaturmaisen haitan varalta. Talkoovakuutuksella voi vakuuttaa vain oman talouden ulkopuoliset henkilöt.

Talkoovakuutus ei korvaa esimerkiksi omaisuusvahinkoja, matkoilla sattuneita vahinkoja, ansionmenetystä tai ulkopuolisille sattuneita vahinkoja. Näitä voidaan kuitenkin korvata monista muista vakuutuksista, kuten koti- tai mökki-irtaimistolle sattuvia vahinkoja koti- tai mökkivakuutuksesta.

Jos talkootyöstä maksetaan palkkaa tai muuta vastiketta tai etuutta, tulee osallistujat vakuuttaa työtapaturmavakuutuksella. Ulkopuolisilla yrittäjillä ja yrityksillä tulee myös olla omat vakuutuksensa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän