Maanteillä nopeusrajoitukset lasketaan pääosin 80 kilometriin tunnissa, joillakin tieosuuksilla 70 kilometriin tunnissa. Moottoriteillä nopeusrajoitukset laskevat 100 kilometriin tunnissa.
– Tien korkea turvallisuustaso tai pienet liikennemäärät mahdollistavat kuitenkin joitakin poikkeuksia talvirajoitusten pääsääntöihin. Esimerkiksi sadan kilometrin nopeusrajoitus voi jäädä voimaan maanteillä, joissa ajosuunnat on erotettu toisistaan kaiteella, tieliikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman Väylävirastosta kertoo.
Viime vuosien tapaan Fintraffic voi pitää vaihtuvien nopeusrajoitusten moottoriteillä korkeammat rajoitukset voimassa marraskuun loppuun asti, jos sää- ja keliolot sen sallivat. Esimerkiksi 120 km/h:n rajoitus voi siis olla voimassa hyvissä ajo-olosuhteissa valoisana vuorokauden aikana vielä marraskuussa.
Normaaleihin nopeusrajoituksiin siirrytään takaisin tavallisesti huhtikuun alussa, kun päivät pitenevät ja ajokelit paranevat.