Ukitig solmi kolme merkittävää urakkasopimusta – Uudet kohteet jopa kolminkertaistavat henkilöstövahvuuden

0
Pajalassa toimiva Ukitig oy solmi kolme hyvin työllistävää urakkasopimusta.

Teollisuusputkistoihin erikoistunut Ukitig Oy on solminut lokakuun aikana kolme merkittävää urakkasopimusta, joilla on työllistävä vaikutus syksyyn 2024 saakka.

Kansainvälinen teknologiakonserni Andritz työllistää Ukitigia sekä Oulussa että Äänekoskella. Oulussa kohteena on voimakattilan prosessiputkisto ja Äänekoskella Veolia-metanolilaitoksen putkistourakka. Oulussa Ukitigilla on myös haihduttamon putkistourakka Valmetin toimeksiannosta.

– Itse sopimukset eivät poikkea perussopimuksista. Kohteiden koko on mittava yhteisarvoltaan sekä työllisyysvaikutukseltaan pitkään, syksyyn 2024 saakka, kertoo Ukitigin toimitusjohtaja Jukka Heikkinen .

Rekrytoinnit alkoivat jo viime viikolla.

– Palkkaamme henkilökuntaa joka osa-alueelle sekä Uuteenkaupunkiin että työmaille. Myös suuri määrä resursseista ostetaan alihankintana eri osa-alueille, Heikkinen kertoo.

Tarjolla on hitsaus- ja asennustöitä, työnsuunnittelua, laatu-/dokumentaatiotyötä sekä tehtäviä työnjohdossa ja projektiassistentteina.

– Esivalmistus tehdään Uudessakaupungissa viikkojen 43/2023 ja 22/2024 välillä. Vahvuus tänä aikana on noin 36 miestä, työtä tehdään osin kahdessa vuorossa, Heikkinen kertoo.

Tällä hetkellä Ukitig työllistää on noin 55 henkilöä, mutta tämän ja ensi vuoden syksyn väliseksi ajaksi vahvuus nousee noin 160 henkilöön vaihdellen aikataulun mukaan noin 15 henkilöllä suuntaan tai toiseen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän