22-vuotias Saara Airisto ei montaa vuotta ehtinyt harrastaa fitnessiä tai montaakaan kisaa ehtinyt käymään, kun hän saa mahdollisuuden osallistua lajin maailmanmestaruuskisoihin.
Airisto nimittäin sijoittui lokakuun alussa Lahdessa järjestetyissä juniorien MM-karsinnoissa toiseksi, joka oikeutti kisapaikkaan Espanjassa loka- ja marraskuun vaihteessa järjestettäviin juniorien MM-kilpailuihin Suomen edustusjoukkueessa.
– Palkinto tuli aika yllätyksenä, vaikka se olikin pieni haave takaraivossa ja toivekin, että jos pääsisi MM-kisoihin. Lavalla, kun kuulin sijoitukseni, suu pieliin levähti hymy, mutta tajusin pian, että dieetti jatkuisi vielä kolmisen viikkoa, Airisto naurahtaa.
Yhdeksänvuotiaasta asti liikuntaa harrastanut Airisto pelasi ringetteä 12 vuoden ajan ja kuntosaliharrastus lähti käyntiin kuusi vuotta sitten. Aluksi salilla käyminen oli kaveriporukan kesken kivaa harrastamista, mutta Airisto huomasi pian, millainen henkireikä salilla käyminen oli hektisen kouluarjen keskellä.
– Lukion ohella kuntosalista tuli minulle stressinpurkupaikka, jossa kaiken muun pystyi unohtamaan, Airisto kuvaille.
Ammattimaisen valmennuksen piirissä Airisto on pian ollut kaksi vuotta. Varsinaista fitness-harrastamista hän ei itse aluksi miettinyt, vaan ehdotukset tulivat ulkopuolelta.
– Total Gymin Jarmo Pöyhtäri kysyi kiinnostusta salilla. Tutkin asiaa itse ja lopulta otin yhteyttä valmentajaan. Aluksi lähdettiin liikkeellä rauhassa, mutta kun huomasin omaavani potentiaalia ja valmentaja myös, niin sitten laitettiin kisasuunnitelmat pystyyn, Airisto kertoo.
Viime keväänä Airisto oli mukana ensimmäisissä kisoissaan ja kaiken kaikkiaan takana on kolme kisaa. Aluksi Airisto kilpaili wellnes fitness -sarjassa, mutta nykyään hän kilpailee body fitness -sarjassa.
Body fitnessissä haetaan lihaksikkaampaa ja voimakkaampaa ylävartaloa kuin esimerkiksi bikini fitnessissä. Myöskin kireystasoon ja rakenteelliseen Y-malliin kiinnitetään huomiota.
– Selkäni ja yläkroppa on entuudestaan tosi dominoiva, joten valmentaja ja lopulta myös minä tajusin, että body fitness voisi olla sopivampi sarja, Airisto kertoo sarjavaihdon taustasta.
Harjoitukset, poseeraukset ja dieetti ovat luonnollisesti erilaisia sarjojen kesken, kun erilaisia asioihin kiinnitetään esiintymisessä huomiota. Airisto toteaakin, että sarjavaihdos toi mukanaan myös rankemmat harjoitteet.
– Harjoitukset painottuvat enemmän yläkroppaan. Dieettiin sarjavaihdos vaikutti siten, että nyt aerobisen liikunnan määrää on kasvatettu. Ruokapuolella myös dieetti on paljon kurinalaisempi, Airisto luettelee.
Aktiivisen saliharjoittelun ohella Airisto työskentelee vartiointialalla 12-tuntisia päiviä. Jos lukioaikana arki oli kiireistä, niin nyt se sitä todellakin on ja vaatii suunnittelua saada kaikki menot sekä ohjelmat tehdyksi.
– Minulla on neljä punttiharjoitusta viikossa ja sitten aerobista ja cardiota päivittäin töiden lisäksi. Välillä on tosi raskasta, kun harjoitusmäärät ovat kovemmat, mitä on koskaan ollut, Airisto myöntää.
Vaikka dieetti vaatii kurinalaisuutta ja sosiaaliset suhteet voivat kärsiä, Airisto muistuttaa itselleen sekä läheisilleen, että dieetti on kuitenkin väliaikaista.
– Tämä on se prosessi, joka kuuluu kisaan valmistautumisessa ja se vie sen puoli vuotta. Kun tietty tavoite ja päämäärä on selkeä, niin silloin jaksaa kurinalaisesti myös harjoitella, Airisto toteaa.
Fitnessin juniorien MM-kisat järjestetään vajaan kahden viikon päästä Espanjan Santa Susannassa Kataloniassa. Ensimmäisiin kansainvälisiin kisoihin valmistautuva Airisto odottaa kisatapahtumasta hektistä viikkoa.
– Todennäköisesti tulee olemaan pitkiä päiviä ja eikä välttämättä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Mutta hieno kokemus se on varmasti ja kiva päästä ulkomaille ikään kuin palkintona, Airisto ennakoi.
Tavoitteekseen Airisto kertoo kisoista nauttimisen sekä tyytyväisyys omaan suoritukseen.
– Täytyy kiittää kaikkia läheisiä ja puolisoa, jotka ovat kannustaneet minua alusta lähtien ja jaksaneet tukea ja kestää ne ajat, kun on hermot olleet piukassa. En olisi tässä ilman heidän tukeaan, Airisto kiittelee.