
– Aloitimme Alinan koulutuksilla keväällä ja sen jälkeen olemme hoitaneet valtavan määrän paperiasioita Aluehallintoviraston ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen suuntaan, mutta nyt kaikki on valmista ja olemme saaneet jo ensimmäiset asiakkaatkin, Laura Heino kertoo.
Heinot ovat koulutukseltaan lähihoitajia, mutta Laura on myös hevosavusteisen toiminnan ohjaaja ja opiskelee toimintaterapeutiksi. Molemmat ovat aiemmin työskennelleet myös kehitysvammaisten ohjaajina.
– Päädyimme Alina-yrittäjiksi, koska saamme sitä kautta esimerkiksi täydennyskoulutusta, markkinointiapua, kirjanpito- ja vakuutuspalvelut sekä ohjelmistot, Laura Heino lisää.
Heinot olivat jo pitkään harkinneet oman yrityksensä perustamista. He miettivät eri vaihtoehtoja ja törmäsivät Alina-hoivatiimin yrittäjärekrytointi-ilmoitukseen.
– Meidän ja yrityksen arvot kohtasivat ja haimme mukaan. Emme halua tehdä töitä kiireellä, vaan läsnäolon ja aitojen kohtaamisten kautta. Siksi minimipalveluaikammekin on puoli tuntia, Laura Heino toteaa.
Juho Heino listaa yrityksen tarjoamiksi palveluiksi hoiva- ja kotisairaanhoidon palvelut sekä kotityöpalvelut. Kotiin tarjotaan apua ja hoitoa niin pitkään kuin on mahdollista.
– Tarjottujen palveluiden lista on pitkä, mutta esimerkiksi kuljetamme asiakkaita lääkäriin, sijaistamme omaishoitajia, kylvetämme, hoidamme lääkehuollon, viemme ulkoilemaan ja neuvomme asioiden hoitamisessa. Tarjoamme myös siivousta, pyykkihuoltoa, lumen luontia, ruoanlaittoa ja vaikkapa hiusten leikkausta. Eri palveluita kannattaa kysyä ja teemme niitä sopimusten mukaan, Juho Heino kuvailee.
Palveluita tarjotaan ikäihmisille, lapsiperheille, mielenterveyskuntoutujille, liikuntarajoitteisille ja kehitysvammaisille. Yrityksessä on Heinojen lisäksi keikkatyöläisenä kahdeksan lähihoitajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja kaksi kotipalvelun työntekijää.
– Tarkoituksemme on vakinaistaa työntekijöitä toiminnan kasvaessa, Heinot lupaavat.
Työnjako on pariskunnalle selkeä: Laura hoitaa markkinoinnin ja toimistotyöt ja Juho tekee asiakkaiden alkukartoituksen. Sen jälkeen töitä tekee se, joka ehtii.
– Palvelulle on selkeä tarve ja kyselyitä on tullut jo esimerkiksi Pyhärannasta. Asiakkaaksemme voi tulla itse maksaen tai oman kunnan palveluohjaajan ja palvelusetelin kautta, Laura Heino toteaa.