Vapaaehtoisille palokunnille 100 000 euron lahjoitus

0
Vuonna 2015 LähiTapiola Lännen lahjoitti länsisuomalaisille vapaaehtoisille palokunnille yhteensä 105 palokypärää.

Lähi-Tapiola Länsi-Suomi lahjoittaa 100 000 euroa vapaaehtoisille palokunnille 5–10 lahjoituskohteeseen. Yhtiön alueella toimii 69 palokuntaa, joista suurin osa on vapaaehtoisia palokuntia. Lähi-Tapiola Länsi-Suomi toivoo saavansa alueen palokunnilta yhteisiä kehitysideoita toiminnan kehittämiseen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn.

Länsisuomalaiset vapaaehtoiset palokunnat saavat lokakuun ajan ehdottaa tukikohteita Lähi-Tapiola Länsi-Suomen verkkosivujen kautta. Lahjoitusten saajat julkistetaan marraskuun puolivälissä.

Vakuutus- ja sijoitusyhtiön mukaan vapaaehtoiset palokuntalaiset ovat mukana lähes puolessa vuotuisista pelastustoimen hälytystehtävistä. Vapaapalokuntien rooli korostuu erityisesti pienemmissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla, joilla sijaitseviin tehtäviin vapaaehtoiset saapuvat yleensä ensimmäisinä.

Kuluvan vuoden toisella lahjoituksellaan Lähi-Tapiola Länsi-Suomi haluaa tukea vapaaehtoisten palokuntien työtä, jonka merkitys on yhtiön mukaan nousussa.

– Maailmalla ja Suomessakin myllertävien muutoksien myötä monen alueemme asukkaan turvallisuuden tunne on viime aikoina ollut koetuksella. Turvallinen arki on hyvän elämän perusedellytys, mutta pitkien etäisyyksien maakunnissa monia yhteiskunnan perustoimintoja ei ole helppo järjestää. Jokainen meistä ansaitsee turvallisen elinympäristön, asui sitten missä päin tahansa. Tässä me haluamme osaltamme auttaa tukemalla vapaapalokuntien arvokasta työtä, linjaa Lähi-Tapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän