Vera Hülber valittiin Nuori Huilisti -kilpailuun

0
Vera Hülber odottaa innolla Nuori Huilisti -kilpailua.

Vakka-Suomen musiikkiopiston huiluoppilas Vera Hülber on valittu Suomen Huiluseuran järjestämään kansalliseen Nuori Huilisti -kilpailuun. Vera soittaa kilpailun B-sarjassa, joka on suunnattu 12–15-vuotiaille.

Nuori Huilisti -kilpailu soitetaan 3.-5.11. Espoon Leppävaarassa.

Vera on uusikaupunkilainen Uudenkaupungin yhtenäiskoulun 9.-luokkalainen, joka aloitti huiluopinnot musiikkiopistossa vuonna 2016.

– Kokemus siitä, että omasta soittimesta syntyy musiikkia, ei ole verrattavissa mihinkään muuhun. Huilunsoittoon käyttämäni aika on minulle erittäin arvokasta, koska soittaessani voin keskittyä vain ja ainoastaan siihen, mistä pidän, kertoo Vera.

Nuori Huilisti -kilpailuun osallistuminen on Veralle todella iso askel.

– En ole koskaan aikaisemmin ollut mukana tämänkaltaisessa tapahtumassa ja odotan kokemusta innolla. Valmistautuminen kilpailuun vie paljon aikaa, mutta se on sen arvoista. Päätavoitteenani tässä kilpailussa ei ole hyvälle sijalle sijoittuminen – vaikka pyrin toki myös siihen – vaan uuden oppiminen ja kokeminen. Kilpailussa voin saada paljon ehdotuksia, joiden avulla voin parantaa soittoani ja kehittyä musiikissa. Odotan innolla tätä ainutlaatuista kokemusta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän