Viime hetkien draamaa jäähallissa – Nuorille tappio, naisille voitto

0
Emma Usvala teki viikolla kolme maalia sekä B-nuorten että naisten pelissä. Tämä kuva sunnuntailta naisten voitto-ottelusta LL-89:ää vastaan.

Jäähallissa nähtiin viikolla kaksi huippujännittävää ringetteottelua, jotka ratkesivat vasta viimeisen minuutin maalilla. Torstaina UJK:n ja Jyskeen yhteinen B-nuorten joukkue koki kirvelevän tappion, mutta sunnuntaina UJK:n naisten vuoristorata päättyi voittoon.

B-nuorten vastustajaksi SM-karsintasarjan viikkopeliin luisteli sarjan kärkipään Rauman Lukko. Lukko olikin ison osan aikaa niskan päällä, mutta U/J taisteli hyvin ja nousi päätöserän alussa jopa johtoon.

Lukko kuitenkin tasoitti päätöserän puolivälissä ja onnistui voittomaalin teossa vain 36 sekuntia ennen pelin päättymistä.

Emma Usvala osui kolme kertaa, yhden maalin tekivät Ellen Rissanen , Tytti Suominen ja Aino Grönros . Monika Rivasto torjui maalissa 44 laukausta, Lukon maalivahdille torjuntoja kertyi vain 26.

Seitsemän pelin jälkeen U/J:llä on neljä pistettä. Kuudentena ja viimeisenä varsinaiseen SM-sarjaan pääsevällä Blue Ringsillä on kahdeksan pistettä.

Pelejä on jäljellä neljä. Seuraavaksi U/J kohtaa 11.11. Klaukkalassa NSR:n ja seuraavana päivänä kotiottelussa Laitilassa Kiekko-Espoon. NSR:llä on vasta yksi voitto tilillaan, Kiekko-Espoo on sarjanelonen kymmenellä pisteellä.

Ykkössarjassa UJK kohtasi sunnuntaina LL-89:n, jonka kotipaikka on Lapinlahti. Ottelu oli varsinaista vuoristorataa johtoaseman vaihdellessa useita kertoja.

Vieraat aloittivat maalinteon ensimmäisestä hyökkäyksestä 30 sekunnin jälkeen. UJK tasoitti avauserässä ja meni toisessa johtoon, mutta koppitauolta tultua vieraat onnistuivat taas ensimmäisessä hyökkäyksessään ja tasoittivat.

UJK kuittasi nopeasti ja pääsi päätöserään maalin johtoasemassa. Viimeisen kympin aikana riittikin kirjurilla hommia. Ensin vieraat kirivät jälleen maalin edelle, UJK vastasi 11 sekunnin välein kahdella maalilla siirtyen johtoon. Vieraat punnersivat vielä kerran tasoihin, mutta Emma Usvala päätti tehokkaan viikkonsa iskemällä puoliksi jäästä UJK:n voittomaalin 12 sekuntia ennen summeria.

Emma teki nuorten pelin tapaan tässäkin pelissä kolme maalia, Pihla Suominen kaksi ja Katarina Maikola , Tytti Suominen ja Susanna Laurell kukin yhden. Maalissa Monika Rivasto torjui yhtä vaille 50 kutia.

UJK on sarjassa jaetulla kolmannella sijalla eli menossa SM-karsintasarjaan, kun viisi peliä on jäljellä. Loppuohjelma on kuitenkin kova, sillä vastassa ovat vielä sarjan kolme ensimmäistä, kuudes ja sarjajumbo, joten helpolla ei paikka neljän joukossa säily.

Lauantaina UJK matkaa Tuusulaan BR Akatemian vieraaksi ja 11. päivä FoPS tulee Uuteenkaupunkiin. BR Akatemia on sarjassa tasapistein UJK:n kanssa, FoPS on ottelun enemmän pelanneena kaksi pistettä perässä.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän