Valtakunnan tasolta pari esimerkkiä. Kansalaisille perusteltiin soteen siirtymistä kolmen miljardin säästöillä ja paremmalla hoidolla. Nyt on osoittautunut, etteivät mitkään rahat riitä ja hoidon saantikin askarruttaa.
Ministeri Anne Berner sai kaikki asiat sekaisin taksiuudistuksellaan. Asioita on paikkailtu useaan otteeseen, muttei kunnollista taideta saada enää.
Virheellinen usko omassa kaupungissamme räjähdysmäiseen kasvuun oli varmaan syynä SiHy-hankkeen (sivistys- ja hyvinvointikeskus) eettisesti arveluttavalla tavalla. Hanke laajeni ja laajeni, purettavien rakennusten määrä kasvoi, samoin uudisrakennusten. Pisteenä iin päällä oli kansallisten koripallo-otteluiden vaatimukset täyttävä upea halli.
Kaupunkilaisille luvattiin, että uusi vastarakennettu neljän miljoonan euron koulukeittiö säilytettäisiin. Asiasta oli oikein päätetty valtuustossa. Purkuun meni. Oli luvattu puukoulu, tuli betonikoulu. Ja niin edelleen. Herää kysymys; mihin voidaan luottaa?
Nyt on kaupungissamme alkamassa sopeuttamisneuvottelut. Uimahallia ja koripallovaatimusten mukaista hallia varten on otettu noin 30 miljoonan laina. Niiden rakentaminen on puolessa välissä eli noin puolet lienee käytetty. Loput lainasta menee maksuun urakoitsijalle vuoden 2025 alkuun mennessä.
Mistä kyseinen summa otetaan takaisinmaksuun ja millä aikataululla? Luultavasti ei ainakaan verotuloista. Reilun vuoden kuluttua alkavat myös merkittävät maksut koulujen rahoitus- ja käyttömenoista. Rahoitus kustantaa n. 2,2 miljoonaa euroa ja huoltosopimus 1,7 miljoonaa euroa plus indeksi vuotta kohden ja lisäksi energiakustannukset. Ne jatkuvat ainakin kaksikymmentä vuotta.
Kaupungin talouteen verraten niillä on suuri merkitys. Mietityttää, miten kyseisistä talouden velvoitteista demokraattinen järjestelmä yrittää selvitä tulevina vuosina. Veronkorotuksilla on rajansa. Uutta velkaa tarvitaan aina edellisen eräännyttyä. Ja tämä jatkuu varmaan hyvin kauan.
Jokainen kaupunkilainen ymmärtää kyllä, että Wintteri on kohta todellisuutta. Wintteri määrittää lähtökohdat talouden suunnittelulle nykyiselle valtuustolle ja heidän seuraajilleen. Ratkaisut tulevat vaikuttamaan merkittävästi asukkaiden elinmahdollisuuksiin, asuntojen ja kiinteistöjen arvon kehitykseen.
Painettu media on tärkein asukkaiden tiedon hankinnan kannalta. Tiedotusvälineiden tulee saada luotettavaa tietoa tästä hetkestä ja tulevasta. Median velvollisuus on jakaa se nykyisille ja mahdollisesti paikkakunnalle tuleville asukkaille, jotta he voivat tehdä oikeat ratkaisut omaan elämään.
Luottamus demokratiaan täytyy hankkia. Voiko demokratiaan luottaa? Tuleeko median ja asukkaiden vaieta?
Seppo Sjöblom
rakennusinsinööri