Ykkösklubin keilaajille nihkeä alku V2-sarjassa

0
Veteraanien V2-sarjan avaus Raisiossa 12.10.

Veteraanikeilailijoiden valtakunnansarjojen ensimmäinen kierros on keilattu. Ainoa uusikaupunkilaisjoukkue Ykkösklubi pääsi aloittamaan kautensa tutussa Raision hallissa, jossa meneillään olevan 40-vuotisjuhlakilpailun ajaksi on luotu melko haastava rataolosuhde, joka onkin näkynyt myös tulostasossa.

Päivän avauksessa nähtiin tiukka paikallisottelu, joka lopulta päättyi Raision Alfa BC:n niukkaan 11 pisteen voittoon Ykkösklubista (554–543). Toisessa pelissä ukilaiset pääsivät jo voitonmakuun, kun turkulainen TuSKa kaatui tällä kertaa selvemmin (545–517).

Kolmannessa pelissä vastustaja TuUL keilasi päivän parhaansa juuri Ykkösklubia vastaan, ja vei selkeän voiton (574–524). Päivän viimeinen peli ykkösklubilaisilta kulki jo paremmin, mutta niin myös vastustajana olleelta raumalaiselta Ganalin Helmen joukkueelta, joka vei päivän parhaallaan niukan 12 pisteen voiton (591–579).

Lohkon viisi joukkuetta pelasivat tasaisia pelejä pitkin päivää, vaikka Alfa BC voittikin kaikki pelinsä, keräten samalla mukavat 240 voittobonuspistettä sarjataulukkoon. Tasaisuudesta kertonee myös se, että Ykkösklubin joukkue olisi päivän viimeisellä pelillään voittanut kaikki muut pelin, mutta joutui nyt tyytymään vain yhteen voittoon.

Henkilökohtaisesti päivän parhaita puhtaita tuloksia keilasivat Alfa BC:n Vesa Lappalainen (ka. 180,5, paras 201), Jaakko Räikkönen GH (ka. 180,0, paras 191) ja Reijo Halme (ka. 177,75, paras 200).

Ykkösklubilaisista parhaiten onnistuivat Timo Hämäläinen (ka. 170,5, paras 192) ja Raimo Virtanen (ka. 168,5, paras 180).

Seuraava kierros keilataan Kupittaalla 9.11. klo 12.

Lohko 14 tilanne: 1. Alfa BC Raisio 2570p, 2. GH Rauma 2425, 3. TuUL Turku 2272, 4. Ykkösklubi U:ki 2251, 5. TuSKa Turku 2067

Matti Vaininen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän