– Nyt toivotetaan tervetulleeksi ammattijärjestäjä Hanna Ollikainen , sanoo Merja Airio Marttayhdistyksestä.
Mynämäestä Kalantiin tullut Ollikainen otti yleisön hyvin haltuunsa positiivisuudellaan, ja sai nopeasti luotua avoimen ilmapiirin. Hän kertoi luennollaan ammattijärjestäjistä sekä jakoi neuvoja oman kodin organisointiin ja järjestyksen ylläpitoon.
– Ammattijärjestäjiä on koulutettu Suomessa vuodesta 2011, ja meitä on noin 300.
Ollikainen itse suoritti koulutuksensa viime syksynä ja on vuoden alusta asti ollut sivutoimisena yrittäjänä.
Ammattijärjestäjän koulutukseen kuuluu osana omien tavaroiden laskemista.
– Ihminen tulee toimeen 250 tavaralla ja minulta löytyi sen verran jo vessasta, Ollikainen naurahtaa.
Suomalaisten kodeista löytyy yleensä noin 10 000–50 000 tavaraa. Yhdysvalloissa taas tavaramäärä voi olla jopa 300 000. Ollikaisen mukaan tavaroiden määrällä ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan sillä, onko kaikelle oma paikkansa.
Jos tavaroiden paljous ahdistaa, kannattaa hänen mukaansa aloittaa yksinkertaisesti karsimalla niitä. Karsimisen voi aloittaa vaikka yksittäisestä laatikosta tai kaapista, oman jaksamisen mukaan. Ollikainen muistuttaa myös, että järjestämiseen pitää osallistaa koko perhe.
– Järjestyksestä ei ole haittaa, mutta epäjärjestys voi aiheuttaa henkistä pahoinvointia ja stressiä, Ollikainen kertoo.
Ollikainen myöntää tavaroista luopumisen olevan välillä vaikeaa. ”Luopumislihasta” täytyy treenata samalla tavalla, kuin mitä tahansa lihasta, hän naurahtaa. Myöskään tavaroiden järjestelyyn ei tarvitse käyttää paljon rahaa tai aikaa. Säilytyslaatikoina toimivat hyvin tyhjät lasipurkit, ja paperipusseistakin voi taitella laatikoita.
Luentonsa lopussa Ollikainen kertoi vielä tavaroiden kierrättämisestä ja pois antamisesta.
– Oli mahtavaa puhua teille, tämä oli suurin aikuisyleisöni tähän mennessä, hän kiittelee. Taputusten jälkeen yleisöstä kuului paljon uusia järjestelyideoita, ja moni kiiruhti kotiin siivoamaan.
Anneli Rauhala ja Pirjo Kylä-Kaila saivat poimittua hyödyllisiä vinkkejä luennosta.
– Meille ainakin otan käyttöön sukkanipsut, Rauhala kertoo. Naiset totesivat naurahtaen, että ensi yö kuluukin sitten siivotessa.
Tinja Jalonen