Elintarvikealan vienti kasvuun – Vakka-Suomessa on yhteinen näkemys, että osaamista ja potentiaalia löytyy

0
Kansanedustaja Milla Lahdenperä piti tärkeänä, että Business Finlandin Food from Finland-hankkeelle saadaan jatkoa. Kuvassa myös Ukipoliksen ruokaketjuhankkeen projektikoordinaattori Mirja Junkola, joka oli kutsunut keskustelijat koolle.

– Meidän viljelijöillä on kova halu kehittää maataloutta. Uusia lajikkeita kokeillaan koko ajan. Esimerkiksi tänä kesänä pelloilla kokeiltiin 18 uutta porkkanalajiketta, Vihannes-Laitilan toimitusjohtaja Tomi Levonen kehui Vakka-Suomen viljelijöitä elintarviketoimijoiden keskustelutilaisuudessa maanantaina Uudessakaupungissa.

Ukipoliksen ruokaketjuhanke oli kutsunut ruokaketjun toimijoita yhteen keskustelemaan alan näkymistä. Yhteinen sävel tilaisuudessa oli, että osaamista ja potentiaalia tällä alueella on.

– Nyt kone vähän köhii. Kun hintataso on alhaalla, viljelijät miettivät, että onko tässä touhussa järkeä, Levonen myönsi.

Sateinen syksy teki tepposensa: esimerkiksi porkkanaa jäi tällä alueella 50 hehtaaria peltoon.

Maataloudella ja elintarviketuotannolla olisi kuitenkin maailmalle annettavaa. Levonen kertoi, miten Vakka-Suomessa teknologia on otettu käyttöön maataloudessa ja tällä alueella on laadukkaat maat, viljelijät ovat esimerkiksi kastelussa muuta maata edellä ja alueella panostetaan vahvasti kestävään viljelyyn ja kiertotalouteen.

– Kun muualla on kuivaa, meidät tavarat alkavat kiinnostaa, hän viittasi Etelä-Eurooppaan.

Taivassalolainen kansanedustaja Milla Lahdenperä (kok.) piti tärkeänä huoltovarmuuden vahvistamista. Lahdenperä on maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen ja hän vakuutti, että valiokunnassa on tässä asiassa yhteinen vahva tahtotila.

– Sähkön hinnat, korkojen nousut ja työntekijäpula vain ovat isoja huolenaiheita viljelijöille. Myös moni muu asia vaikuttaa, kuten teiden kunto, hän muistutti.

Lahdenperä pohti, miten myös maatalouden osaamista voitaisiin lisätä.

– Se olisi tärkeää, että elintarvikevientiä pystyttäisiin lisäämään. Toiselle asteella pitäisi olla jokin koulutus, josta opiskelija pääsisi vaihtoon esimerkiksi Tanskaan, josta elintarvikevientiä tehdään paljon.

Lahdenperä peräsi myös jatkoa Business Finlandin Food from Finland-hankkeelle. Hankkeen jatkuminen jossain muodossa olisi hänen mielestään viennin kannalta tärkeää. Business Finland on auttanut suomalaisia elintarvikealan yrityksiä pääsemään kansainvälisille elintarvikemarkkinoille.

– Meille on vakuutettu, että jotain jatkoa olisi tulossa. Toivottavasti on, Lahdenperä totesi.

Levonen piti tärkeänä myös tuotteiden brändäämistä. Hän kertoi, miten esimerkiksi vihanneksilla ei ole aiemmin ollut omaa brändiä, mutta nyt on: Vihannes Laitila on lanseerannut Muumi-kasvikset. Niiden lisäksi markkinoille on tulossa Juuri&Juuri-tuotemerkki.

Elintarvikealan opettaja Sanna Järvinen kertoi, miten myös Novida pyrkii koulutuksella tukemaan elintarvikealan kasvua. Tammikuussa alkaa uusi elintarvikealan perustutkinto, jonka opiskelija voi suorittaa kahdessa vuodessa oppisopimuksella.

– Ensimmäinen elintarvikealan koulutus alkoi 2021 ja sen opiskelijat ovat valmistumassa, hän kertoi.

Ukipoliksen toimitusjohtaja Katariina Torvinen nosti esille Ukipoliksen Syötävän hyvää -hankkeen, jossa Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat ideoivat uusia tuotteita hävikkiruuasta.

– Se on uskomatonta, mitä nuoret keksivät. Esimerkiksi perunasta syntyi 14 uutta tuotetta. Viime lauantaina on kehitelty porkkanasta uusia tuotteita.

Torvinen muistutti, että Vakka-Suomi on autotehtaan muutosten vuoksi äkillisen rakennemuutoksen aluetta.

– Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi tälle alueelle 2,2 miljoonaa euroa kehittämisrahaa. Kaipaamme nyt yrityksiltä ideoita, miten uusia työpaikkoja voitaisiin saada lisää.

Hän myös pyysi kansanedustaja Lahdenperää viemään Arkadianmäelle sellaisia terveisiä, että alueen yrityksiä voisi auttaa myös niin, että ne saisivat enemmän investointi- ja kehittämistukea.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän