”Suur-Euran” alueella asuva nelikko on järjestänyt yhdessä jo useampia näyttelyitä, mutta tyylillisesti taiteilijat eroavat toisistaan.
– Erilaisuus on yhdistävä voima. Tekijöiden erilaiset työt tuovat monipuolista katseltavaa, Kaltiainen kuvailee.
Erilaisuus on myös voimaa ja siitä tulee näyttelyn nimi Luonnonvoimaa. Kaltiaisen omissa töissä on kissoja, joiden mallina ovat toimineet muun muassa työkaverin lemmikit.
– Ihastuin niiden ylvääseen olemukseen. Ne olivat niin hienon kissamaisia, Kaltiainen kuvailee valokuvan pohjalta tekemäänsä taulua.
Porin Taidekoulusta 4-vuotiselta aikuiskoulutuslinjalta valmistunut Kaltiainen asuu Kiukaisissa. Ruoho on kotoisin Paneliasta ja Kyllijoki ja Orre-Aavakin ovat Euran kunnan nykyisten rajojen sisäpuolelta.
Orre-Aava on toiminut pitkään Taideyhdistys Efran puheenjohtajana ja Kaltiainen sihteerinä. Ruoho ja Kyllijoki puolestaan ovat käyneet lapsina koulua yhdessä.
– Tarja tuntee kaikki. Hän on se yhdistävä tekijä. Yksinään on vaikea täyttää isoa tilaa. Kun on neljä eri tekijää, saadaan näyttely, josta kaikille tulee kiva tunne, Kaltiainen kuvailee.
Orre-Aavalta on Kalannissa mukana kahdeksan teosta, Kyllijoelta kuusi, Ruoholta viisi ja Kaltiaiselta neljä.
Orre-Aavan teokset ovat saaneet innoituksen luonnosta. Mukana on myös neljän työn kokonaisuus, johon kuuluvat taulut Moona-Liisa , Madonna , Tyrkky ja Justiina .
– Halusin kokeilla osaisinko muuntaa tuon kuuluisan maalauksen suomalaiseksi versioksi, Orre-Aava kertoo teoksen kuvailussa.
Kyllijoen muste- ja öljyvärityössä Trolls taustalla on Pohjois-Suomen kartta ja päällä huivipäinen nainen. Kyllijoen lämpimien maalausten vastapainona voi pitää Ruohon hiilipiirroksia. Ruohon työt ovat näyttelyn tuoreimpia teoksia, vaikka kaikki muutkin ovat lähivuosilta.
Ruoholta on näyttelyssä myös maisemamaalauksia rantakivistä. Luonto onkin yksi kaikkia neljää yhdistävä tekijä.
Nelikolta on joulukuussa tulossa vielä yksi näyttely tälle vuodelle. Aiemmin töitä on nähty muun muassa Köyliössä ja Kauttuan Ruukinpuistossa. Viime kesänä Sävysysterit pystytti näyttelyn Laitilaan Kustaa Hiekan lukutupaan.
Sävysystereiden Vakka-Suomen taidekierros toteutuu heidän saaman apurahan ansiosta.
Nelikon nimi juontaa juurensa Ruukinpuiston-näyttelyyn.
– Sinne piti keksiä yhteinen nimi. Näyttelyn nimi oli Sävyjä ja siitä pyöriteltiin nimi, Kaltiainen kertoo nimen taustaa.
Sävysystereiden Luonnovoimaa-näyttely on esillä Kalannin kirjaston Raimon kammarissa marraskuun ajan.