Hainaisten hyökkäyspeli tukossa

0

Kun ei ole helppoa, silloin on vaikeaa. Kiekkovalmentaja Risto Dufvan legendaaristen lausahdusten kirjosta napattu viisaus muistui mieleen, kun katseli Korihaiden naisten hyökkäyspelaamista kotikentällä Hyvinkään Pontevaa vastaan. Toisella puoliajalla uudet ratkaisijat käynnistivät kiriä, mutta tarpeeksi lähelle ei päästy. Sunnuntai-illan koitos Poharilla päättyi 60–66.

Startti kieli siitä, mitä tuleman pitää. Korihait huiski heittoja ohi oikein urakalla ja ensimmäinen pelitilanneheitto löysi oikean osoitteen vasta kuuden minuutin kohdalla. Seitsemän minuutin kohdalla tilanne oli 3–14. Melko rauhallisena peleissä esiintyvä päävalmentaja Timo Korpijärvi joutui muutamaan kertaan korottamaan ääntään toisella puolikkaalla ja pelin alku jäi valmentajaa kaivelemaan.

– Jotenkin sählättiin ja heitto ei uponnut millään. Korin alla oltiin vaikeuksissa. He tekivät pelkästään korin alta 28 pistettä taukoon mennessä, kun me tehtiin yhteensä vain 27 pinnaa, Korpijärvi päivitteli.

Pitkää taukoa vieteltiin tilanteessa 27–41. Toinen puolikas alkoi heti masentavasti vastustajan kolmen pisteen heitolla.

Lähes 20 pinnan ero lähti kaventumaan, kun nopealiikkeinen Siiri Huuskonen tuli kentälle. Huuskonen pystyi voittamaan oman puolustajansa useaan kertaan ja samalla vieraiden hyökkäystahti hyytyi. Myös Iida Lallan puolustustyöskentely vaikeutti vieraiden peliä.

Korihailla oli lopussa pari paikkaa päästä yhden korin päähän, mutta tärkeimmät heitot kolisivat rautoihin. Huuskonen nakutti 12 pinnaa, jotka kaikki tulivat toisella puoliajalla. Iida Korpijärvi oli 17 pinnalla joukkueensa paras pistenainen. Pisteille pääsi yhteensä kahdeksan pelaajaa.

Valmentaja Korpijärvi uskoi, että sarjanousija maksaa edelleen oppirahoja. Vaatimustason jatkuva pitäminen ykkösdivaritasolla ei vielä onnistu.

– Puhuimme juuri, että treeneissä tullaan nostamaan intensiteettiä ja vaadimme pelaajilta enemmän, Korpijärvi suunnitteli.

Korihailla on kuudesta ottelusta kaksi voittoa taskussa. Nyt tulee sarjan alun jälkeen ensimmäinen pelivapaa viikonloppu. Vajaan kahden viikon päästä Uudessakaupungissa vierailee Pyrinnön kakkosjoukkue.

Juha Laine

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän